I guess I miss you...

Soittelin eilen skypen välityksellä Amerikan perheelle. Oli hurjan jännä nähdä kaikki siellä, vähän erilaisina ja niin samanlaisina. Meidl täyttää keskiviikkona 9 vuotta jo, Minnie kertoi ihan vakavissaan että on nyt jo 4,5 vuotta ja täyttää kohta 5 vuotta. Olin olevinani niin ihmeissään että millon oot kasvanu niin paljon niin toinen jatkoi siihen että ei se vielä oo viis kun sinne on niin pitkä aika mutta siskolla on sitä ennen synttärit. Ja Shnimpu käveli ja kiipes jakkaralle kun ois aina ennenki tehny sitä, mut siitä en oo varma oliko se "miun vauva" joka siellä monta kertaa suloisella pienellä äänellä sanoi "Hi Heidi" ja "keem tsees" (cream cheese (papukaija kun tytöt pelleili ;)) Ei se voinut se olla..

Ihmettelin pitkään Suomeen tulon jälkeen millon ikävä iskee kun tuntuu ihan luonnolliselta olla taas täällä, mutta kai se näkeminen teki tehtävänsä kun tänään tuli ekat ikäväitkut kun ajatukset sinne suuntaan harhaili taas. Oon myös huomannut enemmän ja enemmän ajattelevani jotain pieniä juttuja mitä olis kiva kertoa nille. Vaikka nyt että ostin mangon, joka ei oo samaa lajiketta mitä perheeseen ostettiin mutta hyvää tääkin vaikkei ihan kypsä ookaan vielä. Tai että miun rannekello sit hajoskin, tasan vuoden käytön jälkeen niin niin kun hostisä niin manas kun ostin sen. Tai että näin metsässä goblinien (joo..) kiipeillessä tarttuneita partatupsuja puissa roikkumassa (naavaa).

Sainkin sit vastauspostia melkein heti ja linkin tuoreimpiin valokuviin, mikä entisestään lisäs itkuisuutta, saati sitten tän viestin kirjottaminen ja tiettyjen kappaleitten kuuntelu youtubesta samaan aikaan, mm tää:

Mut jospa tää tästä kun saa muuta ajateltavaa..