Trip to South Dakota, part V

Nyt tulee sitten viimeinen osa tarinaa. Tiistaina lähdettiin ajamaan takaisin Minnesotaan päin. Otettiin nähtävyysreitti Badlandsien (paha maa) läpi ja siellä kuluikin aikaa ihan mukavasti. Badlandsit on tuhkan muodostamia vuoria, ja koska tuhka ei ole kovin kestävää materiaalia, sade ja tuuli on muokannut rinteitä vuosien saatossa. Siellä ei kasva juurikaan mitään, lähinnä heinää ja satunnaisia kukkia, käärmeitä ja vuohia. Käytiin visitors centerissä (vierailijakeskuksessa) missä mie ja Papa mentiin katsomaan video (joka paikalla on oma esittelyvideonsa, ihan mihin tahansa meneekään), Papa kyllästyi 5 minuutin jälkeen ja lähti pois, mie tykkäsin siitä kovastikin. Syötiin voileipiä taas lounaaksi ja jatkettiin matkaa kohti Sioux Falls cityä, jossa yövyttiin yksi yö hotellissa.

 elämäänsä kyllästynyt puiston vartija.

 Kuinka monta ötökkää bongaatte kahdesta ylläolevasta kuvasta?

 Heinäsirkat vaan hyppeli kun kävelin heinikossa.

Sioux Fallissa kävin taas iltauinnilla. Aamulla meidän matka jatkui taas kohti kotia. Pysähdyttiin pari kertaa tauolle. Lounas aiheutti eriäviä mielipiteitä kun toiset halusi intialaiseen ja mie ja Papa pitsapaikkaan, jossa mie kyllä söin salaatin, mutta se oli tosi hyvä salaatti. Ja paikka oli muutenkin erikoinen, sen omisti junien keräilijä, joten katon rajassa meni pienoisjunarata, ja sitten sen sai viheltämään pilliä aina tietyssä kohtaa. Myytävänäkin oli jotain junajuttuja. Juteltiin omistajan kanssa ja kävi ilmi että sillä oli ollut kolme suomalaista vaihto-oppilasta siellä, se muisti niiden nimet ja kaupungit mistä ne oli kotoisin. Ja Suomen itsenäisyyspäivän. Hauskoja kohtaamisia. Kotiin pääsy venyi kun saavuttiin juuri ruuhka-aikaan, sitten kuskilla meni hermot kun ei halunnut jumittaa 10 minuuttia ruuhkassa vaan meni kiertämään toista reittiä ja joutui siellä toiseen ruuhkaan. Eipä uskonut apukuljettajaa joka joka päivä kulkee samaa reittiä...

 

Käytiin sioux fallsin putouksilla, eikä siellä ollut rajotettu missä sai kävellä, toki oli omat kävelykäytävät mutta mie menin hyppimään sinne kiville ja ottamaan kuvia, niin sitten muutamat ihmiset jäi tuijottamaan että mitä ihmettä tuo tekee tuolla. mie seikkailin! ja oli siellä muutkin kävelleet.

Kotona sitten lähdettiin pikaisesti Meidlin koululle, sillä oli kouluvuoden aloituspäivä siellä, piti käydä tervehtimässä uutta opettajaa, valita pulpetti ja saatiin paljon papereita kotiin. Ilta olikin sitten tavaroiden purkamista ja arkihommien hoitamista. Matka oli kiva, niin sen vaivan arvoinen. Nähtiin paljon matkalla koska pysähdyttiin usein, ja nähtiin tärkeimmät perillä myös! Joku päivä olisi kiva palata katsomaan Crazy Horsea, kun se on valmis.

Huh, se siitä South Dakotasta. Toivottavasti oli kiva lukea :)

Trip to South Dakota, part IV

Koska kerron oma netti ei toimi niin mennään hotelliin käyttämään nettiä. No ei vaan, Kentuckyssä ollaan, Rebeccan hostvanhemmat on lähdössä johonkin työseminaariin molemmat ja kaksosia ovat nyt laittamassa nukkumaan, mie ja Rebecca sitten vahditaan niitä puoleen yöhön. Käytän siis aikani hyödyksi kun vauvat vaan yltyy itkemään kun miut näkee, vieras ihminen kun oon.

Mutta mistäs sitä jatkaisi. Koitanpa saada nyt tuota South Dakotaa kerrottua loppuun asti tai enemmän ainakin kun viimeeksi kun jäi juttu vähän kesken.

Elikkä hehkutan vielä lisää Crazy Horsea. Ja laitan kuvia. Toisin kuin Mount Rushmorella, joka on puhtaasti ja julkisesti turistien houkuttimeksi tehty, Crazy Horsen kaiverruksella on oikeasti ideaakin. Toki sillä haluttiin kertoa, että myös intiaaneilla on sankarinsa, mutta työn taustalla elää periaate itse tehdystä työstä. Taisin kertoa että valtio on tarjoutunut rahoittamaan ja avustamaan työvoimalla vuoren louhimista, mutta apua ei oteta vastaan, sillä työ halutaan tehdä hitaasti ja oikein, omaa unelmaa seuraten. Yhden miehen urakasta on tullut koko perheen unelma. Korczakin vaimo Ruth työskentelee siellä vieläkin, ja sanoo että se on asia joka auttaa häntä jaksamaan. Crazy Horse ei myöskään rajoitu pelkästään kaiverrukseen vuoressa, vaan sinne on ja ollaan tekemässä suurta Amerikan intiaanien koulutus- ja kulttuurikeskusta. Tällä hetkellä siellä on paljon tavaraa museotarkoituksessa sekä intiaanien käsitöitä myytävänä ja ei-myytävänä. Yliopistokin sinne on suunnitteilla.

Mie nyt en osaa niin hienosti kertoa kaikkea sitä miten inspiroiva tuolla käynti oli. Jos joku haluaa tutkia aiheesta lisää niin täältä löytyy viralliset sivut. Mutta näin vielä reilun kuukauden päästä muistelen käyntiä ilolla ja inspiroituna.

Sisällä näyttelytilassa. Nämä varusteet on aitoja New World (Uusi maailma) elokuvan kuvauksissa käytettyjä lavasteita (mm. Colin Farren on näitä käyttänyt). Pääsinpä taas hehkuttamaan =D

Crazy Horse, 31.8.2010. Bongatkaa hevosen kasvot vuoresta.

Päästiin bussiajelulle vuoren juurelle. Bussikuski oli hassu persoona, vanha herrasmies (joka mm kertoi ettei kannata mennä Californiassa Yosmiten kansallispuistoon kun samat asiat näkee suuremmalla todennäköisyydellä toisessa, pienemmässä puistossa, jonka niemeä en enää muista :/ ) kehui kovasti tyttöjä kun olivat niin suloisia bussin kyydissä.

Tosi tarkkaa työtä! Miun mielestä tosi hyvin onnistunut ja saatu kulmakarvat ja kaikki mukaan.

Siellä ne silloinkin oli töissä.

Pienoismalli aidon "rinnalla".

Tältä se tulee näyttämään. Sulka tehdään muistaakseni graniitista ja nostetaan viimeisenä paikoilleen.

My lands are where my dead lie buried. Tämä oli kuuluisa Crazy Horsen lausahdus, jonka vuoksi veistoksen käsi osoittaa tiettyyn suuntaan.

Jotain ajattelemista päivään. 

Käytiin tutkailemassa mitä kaikkea intiaanit ovat taitavilla käsillään saaneet aikaan. Siskon tytölle tuli ostettua laaman villasta tehty hupparitakki, joka oli kuvioitu suden päällä/vuorilla ja tiipiillä kuvioitu. Eipä tullut otettua kuvaa.. Mutta ilmeisesti on hyvässä käytössä. Itselle teki kovasti mieli ostaa kallis taulu mutta järki piti puolensa. Ne oli upeita! Yhdestä taulusta yritettiin ventovieraan miehen kanssa etsiä 10 kasvoa, jotka oli tavallaan piilotettu maisemaan. Löydettiin ehkä yhteensä viisi ennen kuin piti luntata. Maalaaja siinä vaan yritti meitä kannustaa että ne on ihan helppoja. Hyvähän sen oli kun itse oli ne sinne maalannut :P

Yhtä pöytää jäin tutkailemaan pidemmäksi aikaa, kun siellä oli vaikka minkälaista tavaraa eri maista. Kysäisin sitten että kerääkö se tavaroita eri maista vai miksi sillä on tuollaisia siinä (siis mm. lippuja, kolikoita yms pientä). Mies selitti että aina kun joku vierailija on kotoisin maasta, josta kukaan ei ole vielä jättänyt tavaroita, hän ottaa kaverikuvan ja pyytää lähettämään jotain kyseiselle maalle ominasta. Vaikka pienen lipun. No mie siinä tutkin ja etsin mutta en löytänyt mitään mikä olisi suomesta tulleelta näyttänyt, joten pääsin ottamaan valokuvan (tai joku nainen sen otti). Nyt pitäisi lähettää siis sinne jotain suomalaista, sekä tuo valokuva (se pääsee valokuvakansioon kaikkien nähtäville).

Tuosta kuvasta mie muuten hämmästyin miten sinisiltä miun silmät näyttää. Niittenhän piti olla vihreät..?

Maailman paras taco. Ihan sika iso ja olin ensin että öööh, tulee ehkä otettua vähintään puolet mukaan mutta kokonaan mie sen sitten söin! Oon aika ylpeä, Mamakin oli. Siinä oli buffalon lihaa.

Unensiepparin mie hankin itelleni matkalta. Sen läpi kuulema kaikki unet kulkee, ja se sieppaa pahat unet.

Tää taulu pysäytti miut pariinkin kertaan oikeasti katsomaan tuota kuvaa. Tosi puhutteleva.

Yksi niistä kolmesta Korczakin lapsista, jotka eivät ole louhimassa vuorta, on kuvanveistäjä. Se on veistänyt nämä hevoset, ja siellä oli oma nurkkaus sen taideteoksille.

 

Luonnon portti. 

Päivällä touhuttiin välissä muuta, mutta illalla mie halusin palata Crazy Horselle katsomaan laser shown. Pääsin muuten ajamaan pakettiautoa ensimmäistä kertaa. Sain kyllä pätevän opastuksen kun pyöritin autoa ympäri pienellä parkkipaikalla mökin edessä. Ja sitten näin peuran kun tietä ajoin pimeällä. Tosin se ei ole täällä mitään uutta. 

Laser-showta toteuttamassa on muuten yksi niistä kolmesta lapsesta, jotka eivät työskentele louhoksella. Laser-showssa kerrottiin historiaa, tarinoita ja näytettiin vähän tulevaisuutta. Mie onnistuin olemaan ihan minuutin pari myöhässä, sitten palloilin parkkialueella kun en tiennyt minne mennä, kysyin joltain mieheltä joka vei miut sinne missä muutkin oli, ja sitten se paras osio, Crazy Horse laulu oli ohi. Enkä oo löytänyt sitä mistään (no youtubesta) vaikka millä nimillä sitä haen. Mutta tässä pieni pätkä mitä mie kuvasin.

 

 Siellä pitäisi olla paikan päällä, niin kuin kaikkialla muuallakin. Musiikit ja tarinat ja nuo kuvat oli upeita. Show heijastettiin siis vuoren seinämään, lopuksi heijastettiin tuo miltä se tulee näyttämään, ja sitten valaistiin koko vuori upeasti.

Tässä vielä lyhyesti kuvia mitä muuta tehtiin päivän aikana (no, "lyhyesti"):

 Preeriakoiria nähtiin vihdoin!

 Tää oli hauska kun luki läpi.

 Tutkittiin lasten kanssa sudenkorentoa.

 Käytiin kastamassa kätemme vesiputouksessa, ja juotiin lähdevettä.

Mentiin tutkimaan mammutin luita museoon, tai se oli sellainen paikka mistä niitä mammutinluita on löydetty ja löydetään edelleen. Siihen vaan rakennettiin talo päälle. Kuulema on ollut öö..national geographigissakin jotain juttua tuosta paikasta. Siellä ne mammutit makasi mihin ne oli kuolleet. Oli uponneet johonkin syväymään maassa eikä olleet päässeet pois. Sen takia siinä kohtaa on monta kymmentä mammuttia kuollut.

 Ne oli isoja!

 Minnie harrasti mallina olemista.

 Tuolla ne mammutit joskus tallusteli...

No niin. Vielä puuttuu ne tosi ihanat kuvat ja lisää kiviä ja vähän kukkia. Jatketaan vielä yhden tekstin verran siis joku päivä. Sitten tulee kaikenlaista muuta tekstiä kunhan jaksan kirjoittaa.