Matkaa pukkaa taas

Sain just sähköpostilla lentoliput Pohjois-Carolinaan. Vähän ihmettelin että mikäs tää on, en oo mitään lippuja tilannut mutta sitten tajusin että Mama se taisi miulle tilata kanssa lipun, kun mennään kiitospäiväksi sukuloimaan sinne. Enpäs tiennyt että se oli sovittu että mie lähden myös, mutta kaipa se nyt pitää kun ei tuota pysty vaihtamaankaan :P Mutta mikäs siinä :)

Ollaan siellä torstaista sunnuntaihin, eli kiva aika. Kuulema tulee monta perhettä ja vietetään siellä isot juhlat. Muilla perheillä on myös aupaireja, joten ihan ei tarvii lasten kanssa pyöriä koko aikaa :) Tulee varmaan kiva matka.

Banana!

Oon innoissani.

Oikeesti.

Ja ehkä vähän väsynyt saatan olla.

Juteltiin eilen Amman kanssa miun kahteen asti yöllä ja suunniteltiin meidän tulevaa matkaa Los Angelsiin!! Monen hyvän vaihtoehdon jälkeen löydettiin ihan liian hyvältä kuullostava hostelli meille. Se on halpa, täydellisellä paikalla, tarjoaa niin paljon ilmasia palveluita etten mie meinaa uskoa, ja lisäksi vähän maksullisiakin, esim kiertoajeluita ja auton- ja pyöränvuokrausta yms yms. Kuvatkin näyttää hyvälle! Mitä vähän nyt retromeiningillä sisustettu mutta siisti se sentään on. Ja paikan nimikin kuullosti niin kivalle, sen takia Amma sitä kävi kurkistelemaan, Banana Bungalows Hollywood. Suoraan siis kävelymatkan päässä kaikesta tärkeästä (mm. Kodak-teatteri (jossa Oscar-gaala pidetään), Hollywood-kyltti, Walk of Fame etc. Saitte idean). Tästä linkistä klikkaamalla voitte mennä kurkistelemaan lisää ja olla kateellisia :) Melkein jo näillä tutustumisilla voin suositella hostellia muillekin, mutta katsotaan sitten paikan päällä miltä näyttää.

Eilinen ilta venyi pitkäksi muutenkin kuin tuon puhelun takia. Tavattiin Rebeccan kanssa päivällä ja etsittiin talvikenkiä ja siinä samalla takkia ja rukkasia ja hattua ja muuta lämmintä. Ei oikeestaan löydetty mitään, paitsi mie käsilaukun jota en ihan tiie tarviinko, mutta voin kuvitella tarviivani koska talvella on kiva laittaa kassiin esim. hanskat ja hattu kun menee sisälle, ja pienempään laukkuun ne ei ihan niin hyvin mahdu. Lisäksi ostin neljät uudet sukat joita en kyllä ihan kamalasti tarvii enää lisää, mutta nuo oli alennuksessa niin oli pakko hamstrata. Eipähän lopu kesken :)

Sitten etsiydyttiin niitten aiempien poikien (tai oikeestaan toisen, ja toisen pojan ja sen tyttöystävän) kanssa päivälliselle mutta haahaa, miun gps ei löytänyt yllättäen sitä ravintolaa joten seikkailtiin melkein tunti turhaa ennen kuin löydettiin (ja saatiin parkkipaikka) perille. Kuultiin hyviä juttuja noiden high school ja college ajoista kun ne oli tehnyt kaikkea tyhmää, esim löytänyt jätesäkillisen popkornia, vieneet sen asuntolaan ja aloittaneet popkorn-sodan, jonka jälkiä ne sai siivota vielä pois muuttaessaankin. Lisäksi ne oli vetäneet auton perässä kaikenlaista turhaa romua, esim. vanhaa mikroa, ja työntäneet tyhjiä ostoskärrejä 100 kilometriä tunnissa. Hauskaa oli kuunnellessa. No mutta sitten kello oli jo 9 illalla kun oltiin lopettelemassa, ja miun piti olla jo kotona juttelemassa Ammalle. Päästiin lähtemään vihdoin mutta sitten tajuttiin Rebeccan kanssa että meillä on molemmilla kova vessahätä, joten piti etsiä vessa jostain. Autolla huristeltiin sitten äkkiä Rebeccalle ja sieltä mie jatkoin ehkä vähän ylinopeuksilla kotiin ja juoksin koneelle ja seuraavat 4 tuntia menikin Amman kanssa hihitellessä. Hi :) Oon vieläkin niin innoissani tuosta hotellista!

Eilen ja tänään olin myös vähän aikaa töissä. Meidlillä oli "tuo kaveri"-päivä luistelussa, joten Mama vei Minnien sinne, mie jäin kotiin katsomaan Shnimpun perään. Ekat puoli tuntia toinen oli unilla, sitten touhuttiin hetki sisällä ja lähdettiin lopuksi pienelle lenkille. Pitää muistaa viikon parin päästä mennä kameran kanssa kun alkaa ihmisillä olla Halloween-koristeita. Tänään Minnie meni synttäreille ja Meidlillä oli Marati-tunti (isän kieli&kulttuuri) joten mie kattelin taas Shnimpun perään. Se nukkui aluksi kivat puolentoistatunnin unet, jonka jälkeen syötiin ja sitten odoteltiin toisia kotiin. Helppoja päiviä :) Vaikka vähän melkein menee ylitunneiksi tällä viikolla. Toisaalta mie skippasin viimeviikolla perjantain matkan takia joten en valita :)

Mutta nyt on aika käydä haukkaamassa jotain syötävää ja lähteä tapaamaan toisia aupaireja maissipellolle. Siellä on taas labyrintti, mutta tää on eri labyrintti kun viimeeksi. Katsellaan minkälaista meininkiä siellä on, pitää ehkä yrittää mennä ilman karttaa tällä kertaa. ;)

Kuvat puistoreissulta pari viikkoa sitten.

Trip to South Dakota, part V

Nyt tulee sitten viimeinen osa tarinaa. Tiistaina lähdettiin ajamaan takaisin Minnesotaan päin. Otettiin nähtävyysreitti Badlandsien (paha maa) läpi ja siellä kuluikin aikaa ihan mukavasti. Badlandsit on tuhkan muodostamia vuoria, ja koska tuhka ei ole kovin kestävää materiaalia, sade ja tuuli on muokannut rinteitä vuosien saatossa. Siellä ei kasva juurikaan mitään, lähinnä heinää ja satunnaisia kukkia, käärmeitä ja vuohia. Käytiin visitors centerissä (vierailijakeskuksessa) missä mie ja Papa mentiin katsomaan video (joka paikalla on oma esittelyvideonsa, ihan mihin tahansa meneekään), Papa kyllästyi 5 minuutin jälkeen ja lähti pois, mie tykkäsin siitä kovastikin. Syötiin voileipiä taas lounaaksi ja jatkettiin matkaa kohti Sioux Falls cityä, jossa yövyttiin yksi yö hotellissa.

 elämäänsä kyllästynyt puiston vartija.

 Kuinka monta ötökkää bongaatte kahdesta ylläolevasta kuvasta?

 Heinäsirkat vaan hyppeli kun kävelin heinikossa.

Sioux Fallissa kävin taas iltauinnilla. Aamulla meidän matka jatkui taas kohti kotia. Pysähdyttiin pari kertaa tauolle. Lounas aiheutti eriäviä mielipiteitä kun toiset halusi intialaiseen ja mie ja Papa pitsapaikkaan, jossa mie kyllä söin salaatin, mutta se oli tosi hyvä salaatti. Ja paikka oli muutenkin erikoinen, sen omisti junien keräilijä, joten katon rajassa meni pienoisjunarata, ja sitten sen sai viheltämään pilliä aina tietyssä kohtaa. Myytävänäkin oli jotain junajuttuja. Juteltiin omistajan kanssa ja kävi ilmi että sillä oli ollut kolme suomalaista vaihto-oppilasta siellä, se muisti niiden nimet ja kaupungit mistä ne oli kotoisin. Ja Suomen itsenäisyyspäivän. Hauskoja kohtaamisia. Kotiin pääsy venyi kun saavuttiin juuri ruuhka-aikaan, sitten kuskilla meni hermot kun ei halunnut jumittaa 10 minuuttia ruuhkassa vaan meni kiertämään toista reittiä ja joutui siellä toiseen ruuhkaan. Eipä uskonut apukuljettajaa joka joka päivä kulkee samaa reittiä...

 

Käytiin sioux fallsin putouksilla, eikä siellä ollut rajotettu missä sai kävellä, toki oli omat kävelykäytävät mutta mie menin hyppimään sinne kiville ja ottamaan kuvia, niin sitten muutamat ihmiset jäi tuijottamaan että mitä ihmettä tuo tekee tuolla. mie seikkailin! ja oli siellä muutkin kävelleet.

Kotona sitten lähdettiin pikaisesti Meidlin koululle, sillä oli kouluvuoden aloituspäivä siellä, piti käydä tervehtimässä uutta opettajaa, valita pulpetti ja saatiin paljon papereita kotiin. Ilta olikin sitten tavaroiden purkamista ja arkihommien hoitamista. Matka oli kiva, niin sen vaivan arvoinen. Nähtiin paljon matkalla koska pysähdyttiin usein, ja nähtiin tärkeimmät perillä myös! Joku päivä olisi kiva palata katsomaan Crazy Horsea, kun se on valmis.

Huh, se siitä South Dakotasta. Toivottavasti oli kiva lukea :)

Trip to South Dakota, part IV

Koska kerron oma netti ei toimi niin mennään hotelliin käyttämään nettiä. No ei vaan, Kentuckyssä ollaan, Rebeccan hostvanhemmat on lähdössä johonkin työseminaariin molemmat ja kaksosia ovat nyt laittamassa nukkumaan, mie ja Rebecca sitten vahditaan niitä puoleen yöhön. Käytän siis aikani hyödyksi kun vauvat vaan yltyy itkemään kun miut näkee, vieras ihminen kun oon.

Mutta mistäs sitä jatkaisi. Koitanpa saada nyt tuota South Dakotaa kerrottua loppuun asti tai enemmän ainakin kun viimeeksi kun jäi juttu vähän kesken.

Elikkä hehkutan vielä lisää Crazy Horsea. Ja laitan kuvia. Toisin kuin Mount Rushmorella, joka on puhtaasti ja julkisesti turistien houkuttimeksi tehty, Crazy Horsen kaiverruksella on oikeasti ideaakin. Toki sillä haluttiin kertoa, että myös intiaaneilla on sankarinsa, mutta työn taustalla elää periaate itse tehdystä työstä. Taisin kertoa että valtio on tarjoutunut rahoittamaan ja avustamaan työvoimalla vuoren louhimista, mutta apua ei oteta vastaan, sillä työ halutaan tehdä hitaasti ja oikein, omaa unelmaa seuraten. Yhden miehen urakasta on tullut koko perheen unelma. Korczakin vaimo Ruth työskentelee siellä vieläkin, ja sanoo että se on asia joka auttaa häntä jaksamaan. Crazy Horse ei myöskään rajoitu pelkästään kaiverrukseen vuoressa, vaan sinne on ja ollaan tekemässä suurta Amerikan intiaanien koulutus- ja kulttuurikeskusta. Tällä hetkellä siellä on paljon tavaraa museotarkoituksessa sekä intiaanien käsitöitä myytävänä ja ei-myytävänä. Yliopistokin sinne on suunnitteilla.

Mie nyt en osaa niin hienosti kertoa kaikkea sitä miten inspiroiva tuolla käynti oli. Jos joku haluaa tutkia aiheesta lisää niin täältä löytyy viralliset sivut. Mutta näin vielä reilun kuukauden päästä muistelen käyntiä ilolla ja inspiroituna.

Sisällä näyttelytilassa. Nämä varusteet on aitoja New World (Uusi maailma) elokuvan kuvauksissa käytettyjä lavasteita (mm. Colin Farren on näitä käyttänyt). Pääsinpä taas hehkuttamaan =D

Crazy Horse, 31.8.2010. Bongatkaa hevosen kasvot vuoresta.

Päästiin bussiajelulle vuoren juurelle. Bussikuski oli hassu persoona, vanha herrasmies (joka mm kertoi ettei kannata mennä Californiassa Yosmiten kansallispuistoon kun samat asiat näkee suuremmalla todennäköisyydellä toisessa, pienemmässä puistossa, jonka niemeä en enää muista :/ ) kehui kovasti tyttöjä kun olivat niin suloisia bussin kyydissä.

Tosi tarkkaa työtä! Miun mielestä tosi hyvin onnistunut ja saatu kulmakarvat ja kaikki mukaan.

Siellä ne silloinkin oli töissä.

Pienoismalli aidon "rinnalla".

Tältä se tulee näyttämään. Sulka tehdään muistaakseni graniitista ja nostetaan viimeisenä paikoilleen.

My lands are where my dead lie buried. Tämä oli kuuluisa Crazy Horsen lausahdus, jonka vuoksi veistoksen käsi osoittaa tiettyyn suuntaan.

Jotain ajattelemista päivään. 

Käytiin tutkailemassa mitä kaikkea intiaanit ovat taitavilla käsillään saaneet aikaan. Siskon tytölle tuli ostettua laaman villasta tehty hupparitakki, joka oli kuvioitu suden päällä/vuorilla ja tiipiillä kuvioitu. Eipä tullut otettua kuvaa.. Mutta ilmeisesti on hyvässä käytössä. Itselle teki kovasti mieli ostaa kallis taulu mutta järki piti puolensa. Ne oli upeita! Yhdestä taulusta yritettiin ventovieraan miehen kanssa etsiä 10 kasvoa, jotka oli tavallaan piilotettu maisemaan. Löydettiin ehkä yhteensä viisi ennen kuin piti luntata. Maalaaja siinä vaan yritti meitä kannustaa että ne on ihan helppoja. Hyvähän sen oli kun itse oli ne sinne maalannut :P

Yhtä pöytää jäin tutkailemaan pidemmäksi aikaa, kun siellä oli vaikka minkälaista tavaraa eri maista. Kysäisin sitten että kerääkö se tavaroita eri maista vai miksi sillä on tuollaisia siinä (siis mm. lippuja, kolikoita yms pientä). Mies selitti että aina kun joku vierailija on kotoisin maasta, josta kukaan ei ole vielä jättänyt tavaroita, hän ottaa kaverikuvan ja pyytää lähettämään jotain kyseiselle maalle ominasta. Vaikka pienen lipun. No mie siinä tutkin ja etsin mutta en löytänyt mitään mikä olisi suomesta tulleelta näyttänyt, joten pääsin ottamaan valokuvan (tai joku nainen sen otti). Nyt pitäisi lähettää siis sinne jotain suomalaista, sekä tuo valokuva (se pääsee valokuvakansioon kaikkien nähtäville).

Tuosta kuvasta mie muuten hämmästyin miten sinisiltä miun silmät näyttää. Niittenhän piti olla vihreät..?

Maailman paras taco. Ihan sika iso ja olin ensin että öööh, tulee ehkä otettua vähintään puolet mukaan mutta kokonaan mie sen sitten söin! Oon aika ylpeä, Mamakin oli. Siinä oli buffalon lihaa.

Unensiepparin mie hankin itelleni matkalta. Sen läpi kuulema kaikki unet kulkee, ja se sieppaa pahat unet.

Tää taulu pysäytti miut pariinkin kertaan oikeasti katsomaan tuota kuvaa. Tosi puhutteleva.

Yksi niistä kolmesta Korczakin lapsista, jotka eivät ole louhimassa vuorta, on kuvanveistäjä. Se on veistänyt nämä hevoset, ja siellä oli oma nurkkaus sen taideteoksille.

 

Luonnon portti. 

Päivällä touhuttiin välissä muuta, mutta illalla mie halusin palata Crazy Horselle katsomaan laser shown. Pääsin muuten ajamaan pakettiautoa ensimmäistä kertaa. Sain kyllä pätevän opastuksen kun pyöritin autoa ympäri pienellä parkkipaikalla mökin edessä. Ja sitten näin peuran kun tietä ajoin pimeällä. Tosin se ei ole täällä mitään uutta. 

Laser-showta toteuttamassa on muuten yksi niistä kolmesta lapsesta, jotka eivät työskentele louhoksella. Laser-showssa kerrottiin historiaa, tarinoita ja näytettiin vähän tulevaisuutta. Mie onnistuin olemaan ihan minuutin pari myöhässä, sitten palloilin parkkialueella kun en tiennyt minne mennä, kysyin joltain mieheltä joka vei miut sinne missä muutkin oli, ja sitten se paras osio, Crazy Horse laulu oli ohi. Enkä oo löytänyt sitä mistään (no youtubesta) vaikka millä nimillä sitä haen. Mutta tässä pieni pätkä mitä mie kuvasin.

 

 Siellä pitäisi olla paikan päällä, niin kuin kaikkialla muuallakin. Musiikit ja tarinat ja nuo kuvat oli upeita. Show heijastettiin siis vuoren seinämään, lopuksi heijastettiin tuo miltä se tulee näyttämään, ja sitten valaistiin koko vuori upeasti.

Tässä vielä lyhyesti kuvia mitä muuta tehtiin päivän aikana (no, "lyhyesti"):

 Preeriakoiria nähtiin vihdoin!

 Tää oli hauska kun luki läpi.

 Tutkittiin lasten kanssa sudenkorentoa.

 Käytiin kastamassa kätemme vesiputouksessa, ja juotiin lähdevettä.

Mentiin tutkimaan mammutin luita museoon, tai se oli sellainen paikka mistä niitä mammutinluita on löydetty ja löydetään edelleen. Siihen vaan rakennettiin talo päälle. Kuulema on ollut öö..national geographigissakin jotain juttua tuosta paikasta. Siellä ne mammutit makasi mihin ne oli kuolleet. Oli uponneet johonkin syväymään maassa eikä olleet päässeet pois. Sen takia siinä kohtaa on monta kymmentä mammuttia kuollut.

 Ne oli isoja!

 Minnie harrasti mallina olemista.

 Tuolla ne mammutit joskus tallusteli...

No niin. Vielä puuttuu ne tosi ihanat kuvat ja lisää kiviä ja vähän kukkia. Jatketaan vielä yhden tekstin verran siis joku päivä. Sitten tulee kaikenlaista muuta tekstiä kunhan jaksan kirjoittaa.