Sunnuntaina ajettiin siis meidän matkan kolmanteen ja viimeiseen hotelliin, joka oli rakennettu laivan näköiseksi. Tukevasti maassa se oli mutta, noh, näette kuvista. Hotelli oli ihan mahtava, tilat oli mukavat, alakerrassa oli kaksi ravintolaa ja uima-allas oli ihan merenrannan vieressä. Taas meillä oli kaksi huonetta, toisessa king sänky ja toisessa kaksi queen kokoista sänkyä. Päädyttiin sitten ratkaisuun että Mama, Papa ja Shnimpu nukkuu kolmestaan king kokoisessa ja tytöt nukkuu yhdessä, mie sain itelleni oman queen size sängyn. Mukavaa! Paitsi illat ei olleet niin mukavia kun mie niitä tyttöjä yritin pitää hiljaa ja odottaa että ne nukahtaa. Mentiin joka ilta tosi myöhään nukkumaan, jopa miuta väsytti sillon ja olin ihan valmis unille. Ekana yönä tuossa hotellissa Meidliltä lähti hammas (jep..) juuri sopivasti kun oltiin kaikki mukavasti sängyissä, joten mie koitin tyrehdyttää verenvuotoa, pitää tytön rauhallisena ja toisen tytön sängyssä. Myöhäänhän siinä meni ja aamulla Minnie yppäsi ylös ihan liian aikaisin. Mie sitten lähetin sen toiseen huoneeseen kun sen vaatteet ja kaikki oli sillä puolella matkalaukuissa. Mie ja Meidl jatkettiin hetki vielä unia. Vipo ilta meni vielä mukavammin kun mie palasin reissultani kymmenen aikaan eikä tytöt vielä kumpikaan nukkuneet! Mama rauhoitteli Minnietä joka kerran siinä itkeskeli. Sitten se lähti nukkumaan ja mie toiveikkaana yritin saada unenpäästä kiinni kun Minnie kävi höpöttelemään, kääntyili ja vääntyili sängyssä kun mikäkin pesukarhu, Meidlille tuli jano, sitten Minnielle vessahätä. Hetki taas rauhoituttiin sängyissä kun Minnie kävi ihan mahdottomaksi joten miun piti viereen mennä valvomaan että se nukahtaa. Sitten se sai "hyvän idean" että ollaan tyynysotaa. Sitä se toisteli siinä monta kertaa joten totesin asiallisesti että nyt ei leikitä tyynysotaa, käy nukkumaan. Siitä se suuttui tms ja tuli ihana itkukohtaus, jonka aikana Meidl sanoi että sen on pakko mennä vessaan.. Huoh. Sain Minnien rauhoittumaan joten menin omaan sänkyyn, mutta sitten se jatkoikin itkemistä joten hetken vielä istuin sen vieressä ja olin niin väsynyt että huh. Kello oli vartin yli 11 kunnes vihdoin tytöt oli rauhoittuneet ja mie pääsin laskemaan lampaita. Aamulla Minnie heräsi taas liian aikasin ja taas mentiin toiseen huoneeseen. Vähänkö väsytti!
Mutta se niistä illoista, semmoista se välillä on. Sunnuntai-iltana käytiin Meidlin kanssa kahdestaan päivällisellä kun Minnie ja Shnimpu oli niin väsyneitä että niitten piti mennä huoneisiin syömään eväsleipiä ja nukkumaan. Söin tosi hyvää mutta tosi tosi tulista tacoa. Harmitti jättää ylijäämiä. :/ Maanantaina mentiin aamusta rannalle. Siellä oli tosi tuulista, ja uimavalvojien kopilla oli keltainen ja violetti lippu, jotka tarkoitti että uidessa pitää olla varovainen (tuulen takia), ja sitten siellä oli mereneläviä. Ekana ajateltiin että voisi olla haita mutta sitten rantaan mennessä kysyttiin niin meduusoista oli kyse. Edellisenä iltana Maman kanssa käveltiin rannalla ja ihmeteltiin sinisiä limaisia pallukoita. Ei kumpikaan oltu koskaan nähty semmoisia ennen, ja uhkarohkeasti tökittiin niitä sormella. Eipä saatu selvyyttä vasta kun aamulla kun tajuttiin että meduusoitahan ne :P Onneksi ne taisi olla kuolleita, ettei saatu pistosta. Sain kuitenkin jänniä hetkiä itselleni kun metsästin hyviä valokuvia meduusoista ja merestä. Vähän jännä mennä ihan lähelle, odottaa aaltoa, ottaa valokuvaa ja samalla varoa ettei meduusa huuhtoudu aallon mukana varpaille. Tai itse pois hypätessä tallaa vahingossa jo rannalla olevien päälle :P Hyvin sujui!
Päivä meni siis ihanasti loikoillen rannalla (paloin pienen suikaleen kyljestä kun en sinne aurinkorasvaa laittanut, miulla oli toppi ja sortsit päällä), Shnimpua välillä vahtien (etenkin kun se nukkui pyyhkeen alla). Meidlillä oli hauskaa keräillä simpukoita. Käytiin päivälevolla (joka venyi neljäksi tunniksi) ja mentiin takaisin rantaan kävelylle. Mie keräsin kanssa vähän simpukoita ja korallia löysin myös, aika täydellisen palasen ihan sattumalta! Mitäs muuta.. Valokuvailin lokkeja :)
Illalla mie lähdin shoppailemaan ja syömään päivällistä. Siellä oli melkein samanlaisia turistiliikkeitä, samanlaisia tavaroita kaikki möi. Kortteja mie hommasin (hih, vielä kirjoittamatta) sekä suolavesitoffeeta. Päivälliselle mie menin ihan randomiin ravintolaan, jossa otin salaattia kalalla ja mansikkasmoothien.
Tiistaiaamuna kirmattiin vielä hetkeksi rannalle, kun kaikki tavarat oli pakattu ja jätetty haettavaksi huoneesta. Mie kuvailin simpukkaa ja miun Puppea rannalla, tallustelin syvemmälle ja kastuin aika kivasti aallonpärskeissä. Meidl oli kanssa märkä kun tultiin takasin hotellille. Mein muut vaatteet oli tottakai jo aulassa alhaalla, joten kuivateltiin vaatteitamme hiustenkuivaajalla.
Lentokentällä katseltiin säätiedotusta ja todettiin että Miami oli USAn lämpimin paikka sillä hetkellä. Päästiin nauttimaan Sky Clubin ilmaisista snackseistä ja rauhallisesta ympäristöstä kun Papa on sen jäsen ja saa tuoda omat lapset ja lisäksi kaksi aikuista mukana sinne puolelle. Aika luksusta :) Ei sentään ykkösluokassa matkustettu. Lento takasin Minnesotaan oli aika pööh koska tiesi että on kylmä ja lunta on tullut 30 senttiä ja ja.. Floridasta jäi vaan aika kiva fiilis. Hyvin oisin voinut vielä pari viikkoa loikoilla siellä :D Mutta hyvin päästiin taksilla kotiin ja kaikki kesäkengissä hypittiin lumihangen läpi autotalliin ja sisälle. Sisällä oli kylmä kun lämmitys oli loma-asetuksella, joten mie tarjouduin Maman avuksi tekemään lumitöitä. Voi tuska sitä oli paljon! Varsinkin tien vieressä, kovaa aura-auton jättämää lunta. Melkein meinasin tuskastua muutaman kerran, mutta pakkohan se oli tehdä kun kaikkien piti saada autot seuraavana päivänä ulos tallista. Lumilingolla tehtiin suurin osa pihasta mutta kyllä sekin aikaa ja kärsivällisyyttä vei kun lumilinko oli matalampi kun lumikerros. Jeeh. Mutta hyvin myö tiimityöllä saatiin piha puhtaaksi. Nyt on aurinko paistanut sen verran että asfaltti näkyy hyvin.
Paluu arkeen sujui melko mukavasti. Keskiviikkona Minnielläkin oli koulupäivä ja se oli jo hiusten harjausta vaille valmis lähtemään kun mie menin yläkertaan, ja toiset oli vielä nukkumassa, joten mie laitoin ekan lastillisen pyykkiä koneeseen. Shnimpun kanssa käytiin kaupassa, pesin toisen koneellisen pyykkiä, kattelin koirankoulutus-ohjelmaa dvd:ltä samalla kun viikkailin vaatteita, hain Minnien koulusta ja laitoin toisen nukkumaan... Semmoista leppoista arkea.
Tästä torstaista voi sitten sanoa ihan toista. Aamu alkoi ihanasti kun Minnie oli vielä yöpuvussa eikä suostunut pukemaan päälle. Valitsin sille vaatteet mutta ne ei käyneet. Maman piti lähteä töihin eikä se voinut viedä Minnietä kouluun, joten syötiin kotona aamupala. Minniellä meni koko aamuna kaikki ihan pieleen, hiukset (piti saada barbien ponnari, siis kuminauha!), puurokulho oli väärän värinen, siskolle piti kiukuta josta joutui sitten jäähylle, puuroa ei voinut syödä kun se ei ollut tarpeeksi makeaa (eikä ollut edes maistanut vielä), sitten se olikin liian makeaa, lopulta mie aloitin syöttämään sitä että se saa edes jotain mahaansa. Lopulta se kiireessä söi koko puuron mutta huh! Ai joo ja kouluun lähtiessä piti taas valikoida mitä laittaa päälle. Autotallissa se hätääntyi ja ryntäsi sisälle ja melkein jo yläkertaan kun halusi ottaa ravun kouluun, miun piti oikeesti huutaa sille että se on jo kassissa kun toinen vaan itki ja huusi. Huoh. Matkalla se oli sitten niin suloinen kun se itki vieläkin ja kysyi monta kertaa onko rapu mukana, ja sanoi että on vaan huolissaan siitä. :P Koulussa oli jo parempi mieli.
Päivä jatkui kivana kun Shnimpun kanssa käytiin ostamassa vähän lisää ruokaa kotiin. Kotimatkalla piti kutitella toisen jalkapohjia ettei toinen nukahda. Kotona unilta herättyä toinen itki kun mikäkin, nukkumaan ei enää käynyt eikä sylissä pitäminen tai leluilla harhauttaminen auttanut. En vieläkään oikein käsitä mikä sillä oli mutta ns. kipulääkettä kun annoin hampaiden puhkeamiseen niin siitä se vähän rauhoittui.
Päivä jatkui ihanasti kun Meidl tuli kotiin, ja sen oli tarkoitus harjoitella pianoa. Se oli kuitenkin tosi huonolla tuulella eikä suostunut. Mie koitin vaikka mitä ja sanoin että jos tarvitsee apua niin voin auttaa niin toinen sanoi että auta sitten! Sitten se ei huolinut apua. Sitten se sotki kynällä vihkoaan ja heitteli tavaroita ja kirjoitti isolla paperille että se lopettaa pianon soittamisen. Haha, se oli hauska. Kun Mama vihdoin tuli kotiin niin oli kyllä ihana kun toinen kuuli miun päivästä ja sanoi sitten että Heidi tarvitsee halin ja tuli sitten halaamaan :) Melkein tuli itku :D
Mie lähin tuulettamaan päätäni ulos kun vielä oli vähän valoisaa. Kävelyllä näin kaksi pöllöä, ja näin kun toinen laskeutui toisen päälle, oli siinä kolmisen sekunttia ja sitten se lensi pois. Taisi paritella :) Aika upea hetki. Eikä arvatkaa ollut kameraa, mutta toisaalta oli vapauttavaa kun ei tullut pakottavaa tarvetta tiirata kameran läpi tapahtumia. Otin sitten oikotien takaisin, seurasin jonkun lumikenkäilijän vanhoja jälkiä ja päädyin ylittämään puolen metrin levyisen joen peltojen välissä, sekä lopulta seuraamaan peurojen jälkiä kun kadotin lumikenkien jäljet. Mutta hyvin tunnistin metsän missä mie olin enkä siis eksynyt. Kotona päivällisen jälkeen Papa ja Mama sanoi että ansaitsen suklaata kun päivä oli tuommoinen. :) Jospa huomenna olisi kivempi päivä...
torstai 24. helmikuuta 2011
maanantai 21. helmikuuta 2011
"Are we in Florida now?"
Taalla sita ollaan! (sori, a"a"kko"set puuttuu nappaimistosta)
Perjantaiaamu kului tosi hitaasti. Kaikki oli hyvissa ajoin pakattu ja lounas saatiin syotya. Sitten odoteltiin meidan taksikyytia lentokentalle. Lento meni sujuvasti, oltiin illalla 8 aikaan Fort Lauderdalen lentokentalla, josta Papa tuli meidat hakemaan vuokra-autolla. Ajettiin suoraan hotelliin ja syotiin evasleivat. Mama, Shnimpu, mie ja Meidl kaytiin iltauinnilla ihanan lampoisessa uima-altaassa. Shnimpulla varsinkin oli hauskaa kun olikin kaksi ihmista joiden kanssa pystyi uimaan. Se vaihtoi koko ajan miun ja Maman sylien valilla :D Meidlkin yritti uiskennella mutta tekniikka ei ole viela ihan hallussa. Hyvin se kylla ymmartaa ne liikkeet mutta voimaa ja nopeutta ei taida ollla tarpeeksi. Eipas siina. Mentiin ihan hurjan myohaan nukkumaan, mie ja Meidl nukuttiin molemmat omissa queen-size sangyissa (joku 120cm levea kai) omassa huoneessa, toiset nukkui toisessa huoneessa samanlaisissa sangyissa.
Aamulla kaytiin perinteisella aamupalalla, bageleita, jogurttia, muffinseja, vohveleita, hedelmia, mehua jne. Joka paikassa on yleensa samanlaiset aamupalat, ei mitenkaan ihmeellinen anti ole. Lahdettiin kymmenen aikaan ajelemaan kohti Coconut Crovea, jossa mentiin semmoiselle hedelma ja mauste puutarha-kierrokselle. Mie oon ihan pihalla taalla naista hedelmista kun montaa ole koskaan edes nahnyt saati maistanut, joten vahan varovaisesti tuli kaikkea siella kokeiltua. Jotkut oli ihan outoja, makeita, happamia, jotkut semmoisia taikahedelmia jotka aluksi maistuu happamalta mutta sitten muuttuu makeiksi tms. Kamalasti ei ollut hedelmia puissa kun ei ole season (sana hukassa!) mutta ihan hyvin saatiin maistiaisia silti. Hedelmatarhasta ajettiin laheiselle hedelmien myyntipisteelle josta ostettiin vahan erilaisia hedelmia. Mie ihan tiietteko himosin mangoa! Viime kesana mie soin ihan sikana sita, vaikka Intiassa mie luulin etten mie tykkaa mangosta kun ne oli johonkin mehuun sita laittanut. Mutta tuoreena ihan tosi hyvaa.
Ajeltiin taas jokunen hetki Miamin aluetta ja mentiin viemaan tavarat toiselle hotellille. Lahdettiin pian valimerelliseen ravintolaan jossa tavattiin Papan tyotoveri ja hanen perhe. Tama perheen isa on ammatiltaan sydankirurgi, ja puheista paatellen niilla kuullosti ihan hyvin tuota rahaa riittavan. Harmi ettei paasty niiden kotona kaymaan, ensi kerralla sitten kuulemma :P Niilla oli joku oma mangopuutarhakin siella. Kuitenkin, ruoka oli hyvaa ravintolassa, jotain vaaleaa kalaa mie soin mutta en kylla ole koskaan perilla mistaan kalalajeista mika on mikakin. Yllattaen kesken meidan aterioinnin sinne tuli napatanssija. Ensin se tanssi itsekseen ja sitten se kavi pyytamassa joka poydasta jonkun tanssimaan kanssaan, vuorotellen. Hauska oli seurata :)
Illalla oltiin kaikki aika puhki, hotellilla tytot kuitenkin halusi uimaan joten Papa niiden kanssa lahti mutta vesi oli niin kylmaa kuulemma ettei ne sinne uskaltautuneet. Katottiin sitten Meidlin kanssa vahan Disney-kanavaa kun kerran sellainen oli. Toiset nukkui taas toisessa huoneessa, meilla oli king-size peti eli oisko se nyt sitten puoltoista metria levea. Hyvin mahduttiin nukkumaan. Maanantai-aamusta kaytiin taas syomassa perinteinen hotelliaamupala ja vailla kunnon suunnitelmaa paivalle lahdettiin ajelemaan Miamin South Beachia kohden. Seaquariumiin meinattiin menna mutta laskettiin etta se tulisi kokonaisuudessaan maksamaan 150 dollaria, joten skipattiin se. Hoh. Paadyttiin kurkkaamaan milta ranta-alue Miamin downtownissa nayttaa, hengattiin siella hetki ja sitten ajettiin intialaiseen ravintolaan syomaan. Sielta taas uuteen hotelliin, josta mie kertoilen sitten myohemmin :)
Lamminta riittaa!!

perjantai 18. helmikuuta 2011
Aurinkoenergiaa
Kello oli puoli kahdeksan kun heräsin tänään. Ihan levollisena, ilman herätyskelloa, ei mitään ääniä yläkerrasta. Ehkä mie melkein joka päivä viikolla herään samaan aikaan, mutta miulla on ollu välillä kaihtimet vähän raollaan että pääsee aamuaurinko sisään. Nytkin oli siis aurinko juuri noussut ja linnut lenteli miun ikkunan eessä, joten alan uskoa enemmän ja enemmän siihen loistevalolamppuun joka toimii herätyskellona.
Mutta miun kaikki tavarat on suunnilleen pakattu. Vaatteet mie lähetin Papan mukana jo maanantaina niin meidän ei tarvii maksaa maksuja matkalaukuista. Nyt mennään siis vaan käsimatkatavaroilla. Miulla on niinkin ruhtinaallisesti sitten tuota muuta tavaraa että melkein hävettää ottaa noin "iso" (normaalikokoinen) reppu kun ei siellä oikeen alusvaatteiden ja vessatavaroiden lisäksi ole muuta kuin kamera, kirja ja vihkonen. Mutta näillä mennään, katotaan miten pitkälle mie pärjään kun jotain kuitenkin unohtuu.
Katellaan saanko kirjoteltua hotellilta jotain, valokuvia tulee sitten tiistain jälkeen kun en mie omaa konetta jaksa ottaa mukaan. Mutta siihen asti heihei! Nauttikaa Suomen pakkasista, kuulin että on aika reilusti :P Täällä kohta semmoinen 60 astetta lämpimämpää :D

keskiviikko 16. helmikuuta 2011
I'm flying again
Myöhäistä ystävänpäivää ja kiitos äitille viestistä, oli nätti luminen kuva. Mie en oo oikeen koskaan ollut innostunut ystävänpäivästä enkä siksikään oo koskaan oikein mitään kortteja jaellut. Tänä vuonna olisin ehkä voinut perheelle jonkinlaisen tehdä kun Mama ja Meidl oli tehneet omat korttinsa miulle. Meidl kirjoitti että miulla on kauniit kasvot :D Täällä kouluissa jos haluaa jakaa kortteja tms niin sitten pitää antaa koko luokalle. Joissain Meidlin antamissa korteissa luki "You are never boring" eli et ole koskaan tylsä. Meidl kysyi saako se rustata yli sanan never. :P
Käytiin eilen Minnien ja Shnimpun kanssa kaupassa, tosi hyvin tuloksin. En löytänyt puoliakaan mitä Mama oli kirjoittanut listaan, mutta ei niillä niin kovin kiire ollutkaan. Kahdet kengät mie löysin, crocksit Meidlille ja Shnimpulle kevyet kevät-syksy-kengät. Hurjia ne laittaa miut ostelemaan. Onneksi täällä voi aina palauttaa jos siltä tuntuu :P Tuosta hyvänä esimerkkinä, Mama oli kerran Aldissa (saksalainen kauppaketju) jossa vanhempi mies oli vaihtamassa jo avattua hunajamelonia kun se oli sisältä "mössöinen". Ilmeisesti se sai sen vaihdettuakin :P Täällä siis tuo asiakaspalvelu pelaa, hyvin.
Mutta siis syy miksi nyt kevyempiä kenkiä ollaan ostelemassa on tämä perjantai, jolloin lennetään FLORIDAAN! Wohoo!! Ollaan siellä perjantaista tiistaihin, rannalla parissa eri hotellissa matkan aikana ja nautitaan lämpimästä säästä. Papa meni sinne jo viime maanantaina työmatkalle. Tavataan sitten siellä.
Paljon miulla oli olevinaan asiaa mutta nyt kun kirjottelee niin unohtuu kaikki.. Noh, päivitetäänpä Shnimpun tilannetta, se on jo niin lähellä kävelyä, välillä se seisoo paikallaan pitempiä aikoja ja sitten se viilettää seiniä ja sohvia pitkin, hyvä että niistä edes enää tukea muistaa ottaa. Vielä tarvitaan se pieni rohkea askel ilman tukea. Kyllä se siitä kuulkaas ihan kohta tulee!
Sitä en ookaan tainnut mainita että perhe valitsi jo uuden aupairin. Tyttö tulee tänne toukokuussa Saksasta, tarkkaan ottaen Minnesotaan perjantaina 20.5. Mie oon tässä pohtinut pitäiskö miun olla täällä vielä tuo viikko ja auttaa lasten vahtimisessa (koska miehän virallisesti lopetan työt 17.5.) vai olisko ehkä vielä vähän pidempään niin voisi auttaa uutta aupairia asettumaan, näyttää paikkoja jne. Vai lähtiskö sitten jo heti kun vaan mahdollista ja on saanut pakattua. Hmmm.. Samaan syssyyn voin pohtia miun matkustuskuukautta, ajankohtia ja lentoja yms sekä maanantaina postissa tullutta kirjettä, jossa pyydetään miun ilmoittamaan kolme mahdollista viikkoa(!) jolloin voin matkustaa takaisin Suomeen. Siis viikkoa! Mie kyllä oon ihan sitä viimeistä viikkoa ajatellut koko ajan. Ja miten mie teen jos haluun olla New Yorkissa pari päivää? Minnesotasta jos lähtisin Suomeen (toki varmaan New Yorkin kautta) niin saisin ilmaiset lennot mutta sitten en ehtisi olla New Yorkissa. Pitää kai soitella ja kysellä tuosta.
Täällä on muuten joku ihmeen aikanen kevät tai jotain. Koko viikon on ollut reilusti plussa-asteita ja lumikasat on humahtanu alaspäin. Ihan käsittämätöntä miten aurinko voi lämmittää noin paljon, ja nyt on vielä helmikuu! Mutta kyllä ne lupaili että vielä tulee kylmä ennen kuin oikea kevät tulee. Saas nähdä. Mie liukastelin tänään Shnimpun rattaista tukea ottaen kun käytiin kävelyllä. Sulaneet lumet oli jäätyny kivoiksi yllättäviksi jäälaatoiksi tuonne tielle. Onneksi tosiaan oli ne rattaat. ;)
Njooh. Mie taidan käydä laittamaan pyykkiä koneeseen ennen kuin Shnimpu herää päikkäreiltä.

maanantai 7. helmikuuta 2011
Saavutuksia
Täytyy nyt kehuskella tässä hieman.
Minnie on oppinut sanomaan R, ihan pärisemällä. Meidl ei sitä vielä osaa, mutta kyllä se sieltä vielä tulee.
Aiemmin kerroin miten Minnie yrittäessään sanoessaan "ovi" sanookin "olvi". Hehe.. Nyt se oli jo keksinyt sanoa sen ihan oikein. Ja hienosti muistaa monta sanaa mitä en oo pitkään aikaan käyttänyt sen kanssa, niin välillä se tulee ja sanoo vaikkapa "kissa". Ihanaa. No mutta, ei se nyt oikeasti mitään suomea puhu, kunhan joitain sanoja vaan.
Sitten Shnimpu opiskelee kovasti eri sanoja. Ihan parhaimpiin saavutuksiin kuuluu "kakka" ja siitä johdannainen kaakka (eli ankan ääntely kvaakvaak).
Mutta nyt tuli inspis kehuskella kun oli ensimmäinen päivä varmasti koko miun täällä olon ajan kun Minnien vaatteet on puhtaat vielä päivän päätteeksi! Sillä on tapana pyyhkiä suuta hihoihin ja syödä miten sattuu että tippuu ruokaa syliin jne. Miulla tuli yksi päivä ajatus kun pyykkiä pestessä tajusin että suurin osa niistä oli Minnien. Tulostin viime keväänä tekemän tarrapolku-monisteen, jonka tarkoituksena on auttaa lasta saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Kuvassa on pupu joka tulee saattaa kotiin polun päähän. Matkan varrella on kuvia erilaisista asioista, mm. porkkana, pöllö, metsä ja perhonen. Minnie on ollut tuosta ihan innoissaan ja joka ruokailulla mietitään miten pitää auttaa pupua pääsemään kotiin. Tuo moniste on ollut käytössä muistaakseni torstaista lähtien, ja tähän mennessä oli saanut 3 tarraa. Tänään oli läpimurtopäivä kun tyttö sai joka aterialta uuden tarran! Eli siis sen seurauksena puhtaat vaatteet, jippii!
Noh, katsellaan miten nuo muut päivät sitten sujuu...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)