Trip to South Dakota, part II

No voi kökkö. Katellaan miten jatkossa onnistuu mutta mie en saa nyt lisättyä kuvia tänne. Toivottavasti on vaan väliaikainen häiriö.

Mutta kerrotaanpa nyt näin sanallisesti.

Sunnuntai alkoi viileästi. Yöllä pidettiin ikkunaa auki, ja yöt oli tuolla kylmempiä, joten heräsin joskus kuuden aikaan aamulla sulkemaan sen (mikä hiljensi mukavasti viereiseltä tieltä kuuluvan liikenteen äänet). Aamupala nautittiin kuitenkin ulkosalla. Meidän mökki oli yksi yhteinen rakennus mutta siinä oli kaksi erillistä puolta. Molempiin mahtui 8 ihmistä nukkumaan, mie vietin yöni koko matkan ajan Meidlin kanssa samassa sängyssä (tai mökillä kerrossängyssä). Ja voinko ihmetellä taas, täällä ei kaikki tiedä käsitettä pussilakana. Miten ne kuvittelee että pystyn nukkumaan lakanan ja täkin kanssa, jos ne ei ole kiinni toisissaan. Tottakai toinen tai molemmat on jossain vaiheessa lattialla ja sitten on kylmä. Mutta aamupala oli siis ulkona.

Lähdettiin ensitöiksemme ajamaan Mount Rushmorelle. (tää kertominen ei nyt oikein onnistu kun ei ole kuvia tukena). Ihmeteltiin osavaltioiden lippuja, tietysti niitä kasvoja siellä vuorella, turistimyymälää yms. Mentiin oppaan matkaan ja kuunneltiin jotain tosi tylsää historiaa presidenteistä ja vuoren veistämisestä. Mie tietysti otin paljon kuvia, joilla en jatkossa tee mitään, koska se ensimmäinen oli jo tarpeeksi hyvä. Hööm. No käveltiin pari sataa porrasta alas, käytiin jossain huoneessa kurkkaamassa (ja siellä iskä sanottiin että siellä on ns huone niiden kasvojen takana, mutta sinne ei turistit pääse. siitä piti alunperin tulla jonkinlainen ikkunallinen tasanne jonne pääsisi myös mutta sitä ei toteutettu) ja käveltiin pari sataa porrasta ylöspäin. Huuh puuh!

Lounastettiin taas eväsleivillä, ja mie käytin nopean syöjän (totta!) etuani hyväksi ja menin kamerani kanssa parkkipaikalle harrastamaan valokuvausta. Sain kiitettävästi uusia rekisterikilpiä ikuistettua. Papan vastusteluista huolimatta jatkettiin matkaa näköalatietä pitkin. Vau se oli hieno! Vaikka ei ehkä mikään ihanne ajaa. Vuoristoa ylös, mutka mutka mutka mutka, tunneli, mutka, ylöspäin, mutka.. ymmärtänette. Mutta ne maisemat oli ihan mahtavia! Ja ovelasti tultiin yhdestä tunnelista ja ihmeteltiin miksi jotkut on pysähtyneet sinne tunnelin viereen ja ottavat kuvia. Kurkkasin taakse ja sieltä näkyi Mount Rushmore! Aika hauska :) Noita tunneleita/näkymiä oli muutama lisääkin.

Jollain näköalapaikalla olin hurjapää ja kiipesin kukkulan päälle ja sain seurakseni melkein kaikki muutkin seurueen jäsenet. Ihmettelin vaan ääneenkin kun ei ollut mitään suojakaiteita eikä edes varoituskylttejä, koska pudotusta oli monta kymmentä metriä. Mutta mie olin oikeestaan tyytyväinen, koska kaikkea ei tarvitse aina sanoa, ihmiset voi käyttää myös maalaisjärkeä.

Matka jatkui taas, tällä kertaa päädyttiin ööh..jonkinlaiseen luonnonpuistoon, jossa eläimet laiduntavat vapaana, ja sitten turistit ajaa siellä läpi ja ottaa paljon kuvia (ja syöttää salaa aaseja).

No mutta mie nyt lähden tästä kotiin, Caribou Coffee sulkee ovensa. Jatketaan hetken päästä.

****************************************************************
1½ tunnin päästä kotona....

Tässä nyt vähän kuvia mistä puhuin alussa. Puppekin vihdoin päässyt mukaan kuviin, vaikka se oli mukana seikkailuissa koko ajan.

 

 

Noniin. Sitten jatketaan tarinointia. ööh. Joo niin siis mentiin sinne luonnonsuojelu mikä onkaan alueelle ja nähtiin paljon eläimiä. Siellä siis autoilla huristellaan (hitaasti) tietä pitkin ja bongaillaan eläimiä minkä ehditään. Ja aina kun näki auton pysähtyneenä jonnekin, piti oikein tarkemmalla silmällä tiirailla mitä ne on bongannut. Tässä meidän "löydöksiä". 

Oho kävin kirjottamaan englanniksi :D Mutta sanomani piti että liian monta kuvaa taas mutta miten noista voi valita vähemmän?! Miulla on 700 kuvaa tuolta reissulta vaan että semmoin.. 

Sitten käytiin pulikoimassa ja välipalalla järven rannalla. Tapasin siellä suomalaisen naisen kun kuulin sanan Finland ja olin ihan että hööh? Sanoiko joku jotain suomesta? Se oli suomenruotsalainen ja asunut 30 vuotta Amerikassa ja kävi miulle ruotsiakin juttelemaan :D Oliko taas ihan tosi outoa puhua yhtäkkiä suomea, ei vaan voi ymmärtää miten aivot ei voi yhtäkkiä kääntää puhetta suomeksi. Oma puhe kuullosti niin tönköltä ja väkinäiseltä kun ei ollut pitkään aikaan puhunut. Hassun hassua. Että onnea vaan niille jotka miut ottaa vastaan lentokentällä ensi toukokuussa, voi olla että hetken kestää ennen kun alkaa tulla juttua. 

Eläinten jälkeen jatkettiin sight seeingia ja nähtiin vuoria. Huuu...

 Tie meni tuosta kallioiden läpi.

 Neulansilmä. Kiivettiin hurjana ylöspäin ja ylöspäin että nähdään tuo, mie nostelin Minnietä sitä mukaa kun edettiin kun ei se siellä yksin oisi pärjännyt. Sitten tullaan alaspäin ja ha, tuostahan sen näki tieltäkin kun vähän matkaa käveli eteenpäin :D Tulipa urheiltua.

 Näitä pakollisia naamakuvia.

Oli muuten ihanaa vaihtelua tasaiselle preeriamaalle. 

Tässä kohtaa on pakko pätkäistä, koska muuten tulee liian paljon tekstiä. Seuraavassa osassa on sitten miun koko matkan suosikki Crazy Horse, vähän elokuvatunnelmaa, vettä, kiveä ja taas vettä ja kiveä. Ja ehkä näteimpiä kuvia mitä oon koskaan ottanut. :) Palaillaan!

Trip to South Dakota, part 1

 Noniin. Aloitetaanpa ensimmäisestä päivästä, kun lähdimme matkaan. Päivä oli kaunis aurinkoinen perjantai, pakattiin auto, syötiin aamupala ja kymmenen aikaan oltiin kaikki valmiita lähtemään. Autoon asetuttiin (miun onneksi ja Opan harmiksi) niin että Papa ajoi (koko matkan!), Mama istui edessä, mie ja Oma (siis isoäiti) keskirivillä Shnimpun kanssa ja Opa istui tyttöjen välissä takapenkillä. Miun onneksi siksi että huh sitä menoa! Tytöt oli ihan villinä ja leikki ja höpötti koko matkan että plaah mie oisin ollut siellä niiden välissä. Nyt sai keskittyä vauvan viihdyttämiseen, nukuttamiseen ja etupenkiltä takaisin omaan istuimeen siirtämiseen (Mama syötti vauvaa autossa..)

Ensimmäinen pysähdyspaikka meillä oli New Ulm nimisessä kaupungissa, jossa miun kummitäti on muutaman kesän viettänyt nuorena. Samoja jälkiä seuraten :) Käytiin syömässä Taco Johnissa ja käytiin jaloittelemassa jossain nähtävyyllä.

Siis tuolla. Maksettiin muutaman euron pääsymaksu ja päästiin kurkkaamaan museo läpi ja kiipeämään huteria kapeita portaita pitkin ylös ylös ja vielä ihan tuonne ns. katolle asti. Sinne ei kyllä kovin helpolla uskaltanut kun ulkona tuuli kovaa. Tytöt kovasti halusi mennä, ja Meidl taisi siellä nopeasti käydäkin mutta miutakin melkein pelotti. Mutta kuvia tuli otettua, hienosti näki koko kaupungin. En tiedä tunnistaako kummi mitään näistä kuvista..

No sitten jatkettiin matkaa ja pysähdyttiin taas jaloittelemaan kivan (likaisen, se vesi oli oikeasti vihreätä!) järven rannalle. Sielläkin päätti tuulla aika kovaa, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Alue on siis preeriaa ja tosi tasaista sellaista, joten tuuli pääsee tuulemaan tosi kovaa kun mikään ei ole hidastamassa. Ihmeteltiin muuten Maman kanssa mihin kaikki puut on joskus hävinnyt täältä, vai eikö täällä oikeasti mitään puita niin paljon kasvakaan kun kaikki on nuorempaa puuta mitä on. Mutta päästiin siis tyttöjen kanssa juoksemaan vähän ympäriinsä, mie onnistuin säikyttämään Minnien kulman takaa niin hyvin että se pyllähti pepulleen :D Onneksi vaan tykkäsi ja halusi säikähtää uudestaan.

Autossa suosikkitekemisiä oli maailman musiikkia cd:n kuuntelu, etenkin irlantilainen kummituslaulu ja afrikkalainen laulu Fatiu-tytöstä oli kovassa suosiossa ja niitä opeteltiin laulamaan ulkoakin. Loppumatkasta pelattiin miun valmistelemaa bingoa, jossa piti bongata eri asioita. Koira ja bussi (!) osoittautui haastavimmiksi. Oikeanlaisen bussin, mitä olin kuvalla ajatellut löytyi vasta seuraavana päivänä mutta hyväksyin ns. kaupunkibussin, semmoisen pienemmän. Täällä ei ihan oikeasti ole tuota julkista liikennettä.

Päivän kolmas pysähdys (mie en muuten oikeesti tiedä oliko se kolmas, mie vaan veikkailen, sen verran aikaa tuosta matkasta on jo..) oli miun odotuslistalla korkealla (osin koska en tiennyt muista). Käytiin tutustumassa Lakota-intiaanien elämäntapaan ja erityisesti piippujen valmistukseen. Museossa oli muutama mies töissä valmistamassa piippuja, päästiin katsomaan video, kiertämään luontopolku jonka varrella oli tietoiskuja, ja hauskinta oli kurkata reiästä sisään ja nähdä oraakkeli. Sanotaan että ne on ihan luonnollisia muodostumia kivissä. Katsokaa kuvat alhaalta :)

Tämän vierailijakeskuksen idea oli kertoa piippukivien valmistuksesta. Piippukiveä saa hakata vain intiaanit, ja vain käsityönä. Se löytyy monen eri maakerroksen alta, ja on punaista kiveä. Legendan mukaan (jota nyt en enää muista niin hyvin) jotkut kuoli ja heidän veri värjäsi kiven punaiseksi. Ensimmäisen piipun toi valkoinen nainen, wakan, joka kertoi piipun olevan hyvin erityinen, ja sitä tulee käyttää tietyillä tavoilla. Siihen liittyi asioita, kuten kuka, milloin, missä ja millä tavalla sitä käytetään. Piippu oli osa rukousseremoniaa, ja piipun savu veisi rukouksen suurelle hengelle (to Great Spirit). Osa piippua on piippukiveä, osa puuta ja osa sulkia, ja kaikki osat edustavat koko maailmaa (kivi äiti maata, puu kaikkea mikä kasvaa maan päällä, ja sulat kuvaavat kotkaa ja kaikkea lentävää. Mutta se siitä. Jatketaan matkaa.

Yöksi pysähdyttiin Sioux Fallsiin, käytiin syömässä, mie kävin uimassa ja sitten nukuttiin. Aamupala syötiin hotellilla (minkä takia kaiken pitää olla niin makeaa, vohveleita, bageleita, ällöhilloja, jotain ihme värikkäitä muroja... kunnon ruisleipää ja puuroa sen pitää olla!)

Lauantain ensimmäinen pysähdys oli maissipalatsilla. Hienohan se oli, maissista rakennettu palatsi. Siitä ei varmaan tarvitse enempää kertoa, eipä siellä oikein muuta ollut kuin tuo palatsi.

Jatkettiin hetki matkaa, syötiin eväsleivät lounaaksi ja tutustuttiin vierailijakeskuksen anteihin. Siellä oli kaikenlaista pioneeritavaraa esillä, esimerkkejä miten ihmiset elivät kun tänne tulivat. Siis niitä ihan alkeellisia, perus telttameininkiä. Ja iso laiva oli osin sisälle osin ulos sijoitettu.

Lisää ajelemista. Tankkauspaikkaa etsiessä nähtiin tällainen 1880-luvun kylä, joten päätettiin pysähtyä siellä.

Kuvassa sanotaan: 1880 kylä. Dakotan aluetta. Alue: 2391 Ft. Asukkaita: 170 kummitusta. 9 kissaa. 3 koiraa. 3905 jänistä (aluksi 2-5-36-870). Rakennukset oli ihan aitoja, ne oli vaan tuotu eri puolilta South Dakotaa.

No sitten päästiin tähän lasten suosikkipaikkaan, Wall Drugsiin. Niillä on mainoksia ympäri maailmaa (oikeasti, mutta vaan tämä yksi kauppa). Pieni yksinkertainen kauppa tuli tunnetuksi siitä, että siellä jaettiin ilmaista vettä. Sitten se laajeni. Ja laajeni. Ja nykyään siellä on vaikka minkälaista turistikrääsää kaikenikäisille ja kokoisille. Huh! Vaikka hauska paikka se kyllä oli, tosin mie melkein eksyin kun jäin tutkimaan hyllyjä liian pitkäksi aikaa ja huomasin olevani yksin. Koitin etsiä muita ja aioin jo soittaa missä he ovat mutta eihän tuolla keskellä ei mitään ole kännykkäyhteyksiä :D Onneksi löysin kuitenkin muun porukan.

Loppumatkasta alkoi jo porukka väsähtää, mutta päästiin kuin päästiin mökille! Saatiin avaimet käteen, tervehdittiin omistajan koiraa (niin lutunen, ei tullut kyllä kuvaa otettua.. onpas outoa) ja mentiin suoraan nukkumaan.

 

Mökistä, sunnuntaista, maanantaista ja ehkä muustakin lisää seuraavassa osassa. :)