lauantai 13. marraskuuta 2010

Maalaiskaupungin viehätystä

Harmonyssa ollaan! Matka meni eilen hyvin, käytiin ekana tankkaamassa ja sitten ajeltiin reilu pari tuntia etelään. Osalla matkaa tuli vähän vedensekaista lunta, välillä ihan nuoskaluntakin ja sitten muuten vettä. Pimeä oli ja märkä tienpinta heijasti kaiken vastaantulevan valon ja imi kaiken miun autosta lähtevän valon, joten välillä oli hieman hankaluuksia nähdä missä oma kaista menee. Ilonkiljahduksia ja hihkumista kuului kovasti kun nähtiin tienpenkassa lunta. Whii!! Se on talvi! Eikä miulla oo vieläkään kenkiä...

Päästiin hotellille mukavasti, huone on perus mukava, täältä löytyy minijääkaappi, mikro, kahvinkeitin, telkkari, keinutuoli, vuodesohva jos sänky käy pieneksi meille ja palohälyttimeltä kuullostava herätyskello. Pariin otteeseen tuli säikähdettyä tänä aamuna sitä ääntä. Mutta oltiin kuulkaas jo kahdeksalta kunnolla hereillä, mie suihkussa ja ysiltä käytiin aamupalalla. Palvelu täällä on mukavaa, yksi työntekijä hoitaa paikkaa viikonlopun kun omistajat (2) on vapailla. Kyselin kuumaa vettä ja sain kaakaon melkein valmiiksi tehtynä työntekijän puolesta. Aamupalalla juteltiin parin vanhemman naisen kanssa. Molemmat taisi olla täällä syntyneet ja eläneet, nyt pois muuttaneet. Kävivät ihmettelemään miten Amishit vielä jaksaa elää ilman sähköä ja juoksevaa vettä, omavaraisesti. Juteltiin siitä hetki ja sitten tottakai käytiin läpi mistä myö ollaan, ja löytyihän sieltä taas jotain kytköksiä, tällä kertaa saksaan. Melkein aina joku tuntee jonkun joka on jostain muualta tänne tullut tai isoisä oli ruotsalainen tms. Mutta eikös ne kaikki ole tänne joskus jostain tulleet. Paitsi intiaanit.

Noh, mutta aamupala oli ihana. Tuollaista mie juuri ootin että voi vaan käydä juttelemaan toisten kanssa ja kuulla niitten elämäntarinoita (nää nyt kävi vaan vähän läpi kun elivät maalla lapsuutensa ja niillä oli vaan radio kotona). Sitten ne ihmetteli miten nykyajan ihmiset ottaa tietokoneensa ja muut turhakkeet mukaan joka paikkaan. Katsottiin Beckan kanssa toisiamme.. eihän meillä täällä koneita ole, eikä nytkään molemmat istuta omien koneitten ääressä juttelemassa kotimaahan tai päivittämässä blogia. :P

Tänä aamuna muuten sataa vettä. Minneapoliksessa sataa lunta ja säätiedotteen mukaan jo 10 senttiä on maassa. Pitikin lähteä just tänä viikonloppuna. Onneksi näyttää siltä että sunnuntaina sataa myös lunta, päästään hetki nauttimaan :)

3 kommenttia:

Amma kirjoitti...

Muista laittaa autorasvaa taikinaan, sanoo Miitukka. Ja sitten: "Heidi, voitko sie tulla joskus meille Iinan luo? terveisin H."

että näin! :D

Kuulostaa niin kivalta tein matka :)

Anonyymi kirjoitti...

kaikkea kivaa taas ollu ohjelmassa.kuvat hienoja etenkin lapsista,ja kurpitsat.usia ulotuvuuksia uudessa paikassa.täälläkin sataa mutta vettä.yritetään huomenna olla juttusilla! tv äiti

Anonyymi kirjoitti...

ihana iltasatu miulle flunssaselle! Aja varovasti siellä niillä kesätossuilla!! T. J

Nippen koti