Last days in Minnesota

Lento Minnesotaan meni yrittäessä nukkua mutta eihän siitä mitään tullut. Ehkä tunnin pari sain torkuttua. Ajettiin kevytjunalla Mall of Americaan odottelemaan että Mama pääsee hakemaan meidät. Oli ihana että se pääsi :) Seisottiin tosin tovi ruuhkassa highwaylla kun kahdelta kaistalta oli posahtanut tie auki. Lämpölaajeneminen... 40 astetta ilmassa, tiellä varmasti vielä enemmän. Ihmekään jos tiet hajoilee :P

Kotiin oli jännä mennä, Shnimpu katsoi miuta hetken ihmeissään ja sitten se kävi nauramaan. Minnie ihmetteli kanssa ja se oli ihan iloinen että tulin takasin. Meidl koulusta tullessa jo heti muisti että mie oon kotona ja sekin tykkäsi :) Maanantaipäivä meni kotona lasten kanssa pyöriessä, pyykkiä pestessä ja vähän levähtäessä. Tiistaina lähdettiin Julian ja lasten kanssa rannalle aamupäiväksi. Minnie ja Shnimpu vietti varmaan 2 tuntia siinä rantavedessä, enkä miekään yhtään huomannut miten nopeesti aika meni. Kun tajuttiin että oli jo ruoka-aika niin lähdettiin Subwayhin syömään. Shnimpu tosin nukahti autoon ja sit sitä ei meinannu saada millään hereille, mie roikotin sitä sylissä ja koitin herätellä vaikka kuinka kauan mutta sitten se vasta heräsi kun laitoin istumaan ja söihän se iloisesti mutta päikkäreille meno oli sitten vähän hankalampaa.

Lasten päikkäreitten aikaan mie ja Nina lähdettiin shoppailemaan, miekin löysin vielä varvassandaalit ja sen jälkeen niihin ja edellisiin bikineihin sopivat bikinit (voi yhdistellä). Niitä pääsinkin testaamaan samana iltana kun päivällisen jälkeen ajettiin Kimin talolle, jossa ne oli avanneet niiden uima-altaan. Illalla kotiin nukkumaan koska kaikkien muiden piti herätä aamulla töihin. Heh. Mie sain nukkua pidempään. Mutta mutta..

Keskiviikkona, mitäs myö sillon tehtiin.. pestiin kai taas pyykkiä vähän. Nyt en kyllä oikeesti muista mitä tuli tehtyä. Illalla ainakin käytiin kattomassa uusi Pirates leffa ja näin vielä kavereita kun ne tuli kattomaan sen kanssa. Sitten olikin surullinen ilta kun piti sanoa leffan jälkeen hyvästit. Voih. Kotona tuli höpöteltyä vielä Maman kanssa. Torstai oli miun viimenen päivä Minnesotassa. Heräsin aikasin että saan sanottua kaikille heipat ennen kuin ne katoaa töihin ja kouluhinsa. Pakkailin vielä viimeisiä aamusta ja kiittelin kovasti että Nina on mukana koska olisi jäänyt joitain tavaroita matkasta kun ei yksinkertaisesti mahtunut enää laukkuihin. Rinkka jäi kevyeksi mutta se oli ääriään myöten täynnä. Ömm.. Mama soitti aamulla töistä että se pääseekin heittämään meidät lentokentälle, jippii! Minnie ehti tulla koulusta kotiin, mie kävin sanomassa sille heipat kun se oli unille menossa. Toinen oli niin sulonen kun se kyseli että mihin mie meen jne. Shnimpulle oli vaikea sanoa heippaa kun se ei ymmärtänyt yhtään että mie lähen. Toinen oli nuo kaikki päivät toistellu miun nimeä ja pyöriny jaloissa, ihan samalla tavalla kun se pyöri Maman jaloissa niinä päivinä kun oltiin molemmat samaan aikaan kotona. Se oli hassua, ei se ennen oo tehny tuota. Mamalle sitten sanoin heipat lentokentällä. Aika haikeaa.

Mutta sitten oli jo aika suunnata New Yorkiin! Jippii! No joo. New York oli aika jees mutta kerron siitä vielä seuraavassa postauksessa... Ja sitten laittelen niitä valokuvia joku päivä kun saan miun tietokoneen kuntoon.

Nyt oon tosiaan jo kotosuomessa. Ihme kyllä, mie aattelin että tuntuisi tosi oudolta tulla tänne takasin, mutta ei miusta oo tuntunut yhtään oudolta. Jotenkin sitä vaan tuli kotiin. Eikä oo vielä ainakaan tullut mitään outoja tilanteita. No oudoimpia mitä oon täällä huomannut miten järkyttävän paljon täällä on puita ja pensaita! Usassa tottui siihen että siellä on ne pari puuta / piha ja siisti nurmikko. Meillä täällä on metsää melkein joka puolella. Ihan outoa. Joo ja sitten mein äiskän keittiön taso on tosi matalalla. Se on siis normaaliakin matalemmalla mutta vielä Usan korkeeseen malliin verrattuna tuo tuntuu tosi omituiselta kun kaikki on niin matalalla.

Miun kummityttö on pyörinyt miun ympärillä nyt koko ajan, kysellen leikkimään tai vaan sanoen tule tänne. Aika ihanaa, vaikka välillä kyllä olisi kiva jos saisi olla vaan ettei toinen kiipeä syliin tai tule halaamaan. Nyt se leikkii kiltisti ulkona ja välillä tulee sisälle "Heidi täti laita tämä maljakkoon. Minulla on kukka". Ja kirjakielellä juu :P

That's almost a tornado!

Wiihii! Olipa meillä jännä lauantai. Noh, aamulla herättiin ihanasti Minnien kiukkuhyppelyyn tuolla yläkerrassa, jee. Onnea vaan Julia :P Muutenkin päivä oli aika kiukkuamista Minnien osalta. Muut tytöt/naiset lähti käymään ruokaostoksilla, mie lähin hoitamaan omia asioita ja talon miehet jäi nukkumaan. Tulin  kotiin ennen toisia, hengattiin ulkona Papan ja Shnimpun kanssa. Naapureilla oli päättäjäisjuhlat mutta ei tiedetty oikein että kenellä kun ei siinä asu ketään nuorta. Shnimpu tykkäsi niiden ulos ripustamista ilmapalloista.

Iltapäivä hengattiin kotosalla, juteltiin Julian kanssa paljon lapsista ja vähän kaikesta. Nyt alkaa tuntumaan kivalta et se on täällä, vähän kun ois saanu kaverin :) Minnie naureskeli tänään moneen otteeseen että nyt meillä on kaksi aupairia. Se ois aika ihanaa kyllä.

Välipalan aikoihin viestittelin kovasti kavereille, sovittiin että nähdään päivällisen jälkeen elokuvateatterilla. Sopivasti kuitenkin semmoinen tunti ennen kun piti olla siellä, lähti sireenit soimaan ja tornado sekä kovan ukkosen varotukset tuli voimaan. Woohoo. Kaikki suunnitelmat lähti siinä samassa tuulen mukana. Laitoin viestiä muille että ei myö päästä tulemaan kun siellä missä leffa on on nähty tornado. Ne näytti tv:ssä kuvaa siitä ja ennusteita eri tornadojen kulkureiteistä, aika lähellä meitäkin kävi arviot välillä, Beckan talo ja tuo leffateatteri oli juuri siinä kaiken keskipisteessä, vaikka nekin säästyi tuhoilta. Liva oli nähnyt ihan oikeen tornadon ja saanu kuvanki siitä, mutta se oli kauempana. Myö oltiin aika pitkään ulkona ja kateltiin pilviä. Mie tietysti viivyin pisimpään (naapurit oli kanssa ulkona vielä) ja jossain kohti huomasin että pilvet alkoi kiertää ympyrää. Otin videokuvaa samalla hetkellä mutta en ihan viitti laittaa sitä tänne, sen verran noloja kommentteja ja turhan hurjaa innostumista tms sieltä kuuluu kun höpötän :P Mutta tuossa on toinen video minkä otin sen jälkeen ja onnistuin vähän hillitsemään itteäni. Mutta ei tuo oikeesti videolla koskaan näytä niin hurjalta mitä luonnossa. Onni vaan ettei tuosta pilvestä mitään tornadoa lopulta syntynyt, vaikka se oli niiden pilvien joukossa jossa oli todellista potentiaalia kehittyä tornadoksi. Huh. Aika hurjan siistiä oli nähdä se noin läheltä. Ja tuo olis varmaan ollu isokin jos se olis siitä kehittynyt vielä. Videossa näkyy mein naapurin talo ja ite oon mein pihalla, eli tosi läheltä piti. :) Kuvassa vilahtaa myös äkkiä kun naapurin täpötäydet roskikset kaatuu tuulen voimasta ihan kevyesti.

Meidl otti hälytykset ihan tosissaan ja raahasi puolet huonettaan alakertaan :P Vähän ehkä meni yli tuo sen varautuminen (sillä oli mm. herätyskello, pöytälamppu ja kasa vaatteita ja leluja alhaalla).

Loppuilta meni lapsia rauhoitellessa ja niitä nukkumaan laittaessa. Katottiin  myö sitten leffa kotona Julian kanssa kun ei päästy lähtemään. Ja joo, Rahel oli jo teatterilla ja melkein paniikissa kun kuuli sireenit ja mie sanoin että siellä on tornadovaroitus. Becka oli kanssa jo ulkona niin ne meni sitten joka tapauksessa leffaan. Huomenna olis tarkotus mennä syömään pannaria johonkin ulos, mutta koko huomiselle päivälle on laitettu ukkospilvien kuvaa, joten saa nyt nähdä miten tuokin taas onnistuu.. Katsellaan ja toivotaan :)

Kolme ekaa kuvaa on tv:stä ja vipot mein pihalta.

P.S: Kiva ettei ennustukset toteutunu maailmanlopusta :)

Katastrofin aineksia

Uiui.. Onpas ollut viikko. Mitähän siitä kertoisin.

Kaksi isoa juttua tässä pyörii koko ajan mielessä, kerrotaan vaikka ne huonot nyt ensin niin jää sitten loppuun kivempaa kerrottavaa.

Eilen kävin hakemassa Minnien koulusta yhden aikaan, ja miulla oli yks paketti lähetettävänä, joten päätin että käyn lasten kanssa pikaisesti postissa, ja sitten suoraan kotiin ja Minnie nukkumaan. Mie laitoin Shnimpun siihen pöydälle istumaan kun ite asettelin tavaroita paketin sisään. Kahden sekunnin ajan ajatukset oli jossain muualla ja tarkoituksenani päästä postista äkkiä pois mie käännyin hetkeksi pois päin, tajusin että Shnimpu on pöydällä, ja samaan aikaan kun kävin kääntymään takaisin kuulin kun joku sanoi o-ou ja sitten näin kun Shnimpu tippui lattialle. Mie säikähin tosi kovasti ja Shnimpu ja kaikki muutkin tottakai. Shnimpu tippui mahalleen ja löi naaman lattiaan ja onneton puraisi kieleen samalla, sekä sai kolhun leukaan. Verta tuli suusta aika pahan näköisesti ja mie olin melkein paniikissa että pitääkö miun lähteä viemään toista lääkäriin. Hetken aikaa hyssyttelin toista jos se rauhottuisi mutta sitten myö lähettiin kotiin. Siellä mie annoin Shnimpulle, joka vieläkin itki kovaa, vettä. Siitä se sitten pikkuhiljaa rauhottui, luojan kiitos. Soitin Mamalle töihin ja kerroin mitä kävi, onneksi se ei vaikuttanut kovin huolestuneelta vaan kyseli miten Shnimpu nyt voi, ja siinä se höpötti ja leikki melko normaalisti. Laitoin Minnien nukkumaan ja Shnimpun sen jälkeen, koitin antaa maitoa pullosta mutta se kävi itkemään kun koitti juoda. Siinä vaiheessa tuli toinen paniikki että mihin sitä oikein sattuu mutta sain mie sen juotettua "kupista juomalla" tyyliin. Toinen nukkui sitten hyvät tunnin unet ja sen jälkeen vaikutti olevan ihan kunnossa, mitä nyt jäljet kielessä ja leuassa näkyi.

Mama koitti illemmalla imettää mutta se ei onnistunut, joten lasista taas juotiin. Mama sano että jos se leukaan sattuu kun leukalihaksillahan sitä imetään. Miuta harmitti koko illan ja yön ja mie niin edelleenkin toivon että voisin nuo kaksi sekunttia ottaa takaisin ja muuttaa koko tilanteen... Enpähän enää ikinä unohda jättää lasta edes hetkeksi pöydälle tai muualle vaarapaikalle yksin. Jotenkin joskus sitä ennen mietti kun sanottiin että lasta ei saa koskaan jättää vahtimatta korkealle, että kuka oikeesti jättää lapsen yksin, mutta ei siinä kyllä kauaa tarvitse ajatusten harhautua kun vahinko on jo tapahtunut. Olipahan opetus.

Mutta onni oli mukana, ainakin nyt vaikuttaa, sillä Shnimpu sai tänään juotua pullosta ja napostelipa se porkkananpalastakin, joten eiköhän tuo tuosta selviä. Maanantaina sillä on lääkäriaika, pitää kysellä sitten mitä ne sanoo siellä. Toivottavasti ei tule mitään jälkioireita.

Puuh..

Mutta sitten niiihin ilosempiin uutisiin. Tai no uutisiin mutta enää yksi työpäivä (pe), sekin puolikas kai, ja sitten lauantaiaamuna 9 aikaan lähden lentokentälle ja kohti suurta ja tuntematonta. Hollywood, get ready! Jännää :D Mie niin kauan oon oottanut tätä matkaa ja nyt kun se on niin en meinaa uskoa todeksi. Kaverin näkeminen yli puolen vuoden jälkeen on hurjaa, ihan outoa varmaan. Ja mie niin mietin että kaksi viikkoa poissa perheestä on ihan ikuisuus kun pisin mitä oon ollut täältä pois on viikonloppu (ja vaan kaksi semmoista), mutta sitten kaksi viikkoa kaverin kanssa on ihan liian lyhyt aika. Mutta onneksi, loman jälkeen pari viikkoa menee ihan siivillä ja taas intoa täynnä, ja sitten onkin viimeiset 4 kuukautta töitä, joiden aikana mie opiskelen 3 opintopistettä ja oon vapaaehtoisena heppaterapiassa, sekä suunnittelen omaa kuukauden matkaa (sekä säästän sinne rahaa!) Jotta aika nopsaan menee kyllä loppu aika, veikkaisin. Huomenna oon ollut USAssa jo 7 kuukautta! Sehän on ihan sikana! :D Titiditii!

Ja hei, hauska tapaus tänään. Oltiin aamulla Shnimpun ja Minnien kanssa ulkona kun siihen pyöräili kaksi miestä (niinpä, pyöräili! talvella! ennenkuulumatonta!) ja ne kävi juttelemaan miten hauska on nähdä lapsia leikkimässä lumessa, kun yleensä sitä ei näe. Kerroin että Suomessa meillä on tapana olla ulkona oli sää mikä tahansa ja siitä ne sitten kyseli säästä yms. Mutta sitten ne kysyi oonko nähnyt telkkarista Mormonien mainoksia, ja joo, vaikken nyt telkkaria usein täällä katokaan niin noita mainoksia on tullut kyllä nähtyä. Paljastui että miehet on mormoneja ja siitä kyselin sitten ollakseni vähän kohtelias jne. Oli kyllä superpositiivinen kohtaaminen kun ei ne koittanut mitään tyrkyttää mielipiteitään tai muuta, kunhan vaan juttelivat ja lopulta kun sanoin ettei ihan niin paljoa kiinnosta että voisivat "tulla uudemman kerran kertomaan mormonien historiasta" niin antoivat lappusen jossa oli nettiosoite. Aika jännä kohtaaminen, mie aattelin että ne on ihan huvikseen pysähtyivät matkallaan juttelemaan. :D

Tässä muutama kuva Itsenäisyyspäivältä. Mie juhlistin tuomalla lipun pöytään (se halusi hedelmäkulhoon) ja leipomalla pannaria.  Illalla ajoin Minneapolikseen itsenäisyyspäivän juhliin johon mm. Yhdysvaltain joku-tärkee-politikko-jonka-nimen-mie-tunnistin-mutta-en-enää-muista oli lähettänyt onnittelukirjeen. Hehee. Laulettiin Maamme-laulu ja syötiin riisipiirakoita ja keksejä. :) Ooh ja siellä soitti amerikkalais-suomalainen yhtye nimeltään Kaivama

 "Meidl, nyt pidät ne silmät auki"

 omnomnom. keksiä

Miun synttärijuhlintapäivänä eli 12.12. Rahel Saksasta joka tuli Lisan tilalle pyys miut mukaansa Minnesota-orkesterin Pohjoismaiden joulukonserttiin.Ilmaset liput, hyvät paikat, huippumusiikkia ja loistavaa seuraa. Ihana kun hostvanhemmat jakelee aupaireilleen lippuja ilmaseks (Rahelin hostit oli ostaneet liput mutta ei päässeetkään menemään. syksyllä vai kesällä mie sain kolme lippua baseball peliin kun Mama voitti ne töistä eikä päässyt itse käyttämään). Ehdottomasti positiivinen kokemus orkesterikonsertista, vaikka suomilaulut (tip tap tonttulaulu ja hanget korkeat nietokset) oli miun mielestä huonosti valittu. Juonto oli loistavaa, kuulin (varmaankin tosi vanhan) norjalaisvitsin:

-Mistä tietää onko suomalainen ulospäinsuuntautunut vai ujo?
-No kun jos se kohdatessa katsoo omia kenkiään, niin se on ujo, jos se katsoo siun kenkiä niin se on ulospäinsuuntautunut.

Kerroin Rahelille että tuo kun on melkein tottakin :P Se vaan kummasteli. Lisäksi kuultiin paljon ruotsalaisten lute fish jouluperinneruuasta joka (nolona myönnettäköön) vasta nyt wikipediasta katsoin niin suomessa tuota kutsutaan lipeäkalaksi. Miehän oisin voinut kehuskella että kyllä tuota olen syönyt. Vaikka hyvin vähän kyllä..

Santa Lucia kulkuekin noilla oli, ja lopuksi laulettiin oikein mahtipontisesti yhteislauluna englanninkielisiä perinteisiä joululauluja. Hienoa oli. :)

Noniin. Miepä käyn laittamassa pyykit kuivausrumpuun ja sitten pienen iltapalan jälkeen pakkaamaan ja katsomaan viimeisiä jaksoja McLeodeja. Ja äiti, ne kuulema tuli ne kaikki loput jaksot kesällä, joten vähään aikaan ei kannata ootella uusia McLeodeja. Mutta miulta kohta loppuu jaksot :( Sitten pitää alottaa alusta ^-^

Harmony - amisheja, luolia ja lunta

Kirjoitellaanpas nyt lopputeksti Harmonyn matkasta. Elikkäs. Miepä aloitan lukemalla mitä oon ehtinyt jo kirjoittamaan. Okei. Vieläkin iloitsen kivasta tunnelmasta joka siellä oli, sellainen välitön ja aito. Paitsi poislähtiessä oli outoa kun omistaja oli tullut takaisin ja oltiin lähdössä niin se vaan kiitti ja sanoi että avaimen voi jättää koriin tiskille (oltiin maksettu aiemmin). Hölmistyneenä kun ei sitten tullut juteltua enempää, myö poistuttiin paikalta ja pakattiin tavaroita autoon niin tuo viikonlopun työntekijä huuteli ovelta kiitoksia ja hyvää matkaa. :D Ehkä ihmisestäkin kiinni tuo ystävällisyys.

Mutta palataanpa lauantaihin. Aamutouhujen jälkeen otettiin auto ja lähdettiin etsimään amish-opasmatkaa. Ohjeet saatiin hostellilta mutta hyvin lahjakkaasti onnistuttiin lähtemään päinvastaiseen suuntaan ja hetken pohdittuamme käännyttiin takaisin. Harmonyssa on yksi pääkatu jonka varrella kaikki on. Ajettiin sitä ja etsittiin paikkaa jossa opas sanoi tapaavamme meidät mutta hienoista ohjeista huolimattakin onnistuttiin olemaan näkemättä isoja kylttejä jotka osoitti sitä paikkaa. Parkkeerattiin auto ja lähdettiin sitten arpomalla yhteen kauppaan joka kuullosti hyvältä, ja todettiin että se on se oikea paikka. Myöhemmin nolotti kun nähtiin kyltit.

Opas hyppäsi meidän autoon takapenkille ja ohjeisti mihin piti ajaa. Miulta meni välillä jotain juttuja melkein ohi kun piti keskittyä hurjaan ruuhkaisaan liikenteeseen (risteyksessä piti odottaa kahta autoa). Välillä opas puhui aika hiljaa, ja kävin oikeasti miettimään miten tuota ääntä saa kovemmalle (niin kuin radiota) mutta ei ihmisen puhetta vaan niin saa säädeltyä.

Amish-kierros oli kuitenkin antoisa. Pysähdyttiin mm. kotieläinpihassa joka myy lampaanvillavaatteita (ja tottakai niitä eläimiä piti paijailla), muutaman talon kohdalla kuunnellen tarinaa niiden asukkaista (jotkut oli entisiä amisheja mutta pitivät mm. amish-huonekalukauppaa), välillä ihmetellen näkymiä jne. Sisällä päästiin käymään amish-perheen huonekalu"varastossa" josta oisin voinut ostaa vaikka mitä mukaani, oikeassa amish-talossa jossa vanha harmaapartainen mies kiikkui keinutuolissa ja villi pieni koira hyppi rapsuteltavana (oikeasti mentiin katsomaan täkkejä), leipomossa (ostin rusinaleipää ja keksejä), ruokakaupassa (josta mein olisi vissiin kuulunut ostaa karkkia mutta ne oli kyllä samoja mitä kaupassa myydään), ja parissa korimyymälässä (josta mie lankesin ostamaan yhden korin teekoriksi omaan uuteen kotiin sitten joskus (Ammalle kantamista :P). Muutamia amisheja tavattiin, aika hiljaisia olivat, ja useimmat ei puhuneet meille oikein mitään, oppaalle vaan koska hän oli vanha tuttu. Voi kyllä kuvitella kun oudot ihmiset tulee pällistelemään niiden elämäntapaa, asumuksia, vaatteita jne.

Mistä mie kerronkin teille vähän. Amishit on siis kristittyjä, miulle tulee mieleen ne ensimmäiset eurooppalaiset jotka tänne Amerikkaan muutti asumaan. Hevoskärryillä kuljettiin, pärjättiin omillaan ja yhteisön avulla, ravinto piti hankkia itse koko vuodeksi. Sitten alkoi olla enemmän porukkaa, joten perustettiin koulu. Yksi huone, yksi opettaja. Koulussa opiskeltiin vaan pakolliset ja sitten lähdettiin tekemään töitä. Amishit on periaatteessa sama asia, mutta lisäksi he ovat vahvasti uskovia. Sen takia he eristäytyvät maailmasta, kunnioittaen perinteitä ja yksinkertaista elämää. He kokevat että nykymaailman houkuttimet ovat vain pahaksi ihmiselle, jonka vuoksi he pitkälti eristäytyvät ja eristävät lapsensa "meidän maailmasta". Äidinkieli on ns. vanha saksa. Koulussa oppiaineita ovat englanti, matematiikka, kunnioitus (tms) ja hmm.. joku neljäs oli vielä. Koulua käydään 8 luokkaan asti, jonka jälkeen nuoret valitsevat itselleen ammatin ja lähtevät tekemään työtä ammatin taitajan opissa, ilman kirjojen pänttäämistä. Naimisiin mennessä pari rakentaa yleensä itselleen oman asunnon. Nykyään tilan puute alkaa näkyä, ja taloja rakennetaan esim. pojan isän tontille.

Nuorille annetaan ns testiaika, jolloin he saavat käydä tutustumassa meidän maailmaan, kokea mitä haluavat ja tehdä mitä tahansa. Armonaikaa taitaa olla vuosi, jonka jälkeen on päätettävä jatkaako perinnettä amishina vai hylkääkö perheensä ja ystävänsä, ja valitsee helpomman elämän. Usein päätös jäädä meidän maailmaan johtaa siihen ettei enää ole tervetullut amishien luo, joskus vanhemmat ovat armeliaampia ja edelleen tapaavat lastansa. Meille kerrottiin eräästä joka valitsi meidän maailman lastensa takia, jotta voisi elättää perheensä paremmin. Hän elää nykyään rekkakuskina (eli ei mikään loistava ammatti mutta koki voivansa elättää perheensä todella hyvin nykyään). Hän ei ole tervetullut amishien luo enää, mutta välillä vanhat ystävät tervehtivät ja kyselevät kuulumisia. Julkisesti toisten amishien läsnäollessa sitä ei kuitenkaan tehdä ettei menetetä kasvoja yhteisön silmissä. Raakaa peliä.

Jollain tapaa amishien elämä muistutti miuta lestadiolaisista, jotka elävät vahvasti yhteisönsä tukemana. Amisheilla on yhteyksiä kauppiaisiin ja tavaran välittäjiin, ja he saavat usein parempaan hintaan. Talot rakennetaan itse, ainoastaan yksi työntekijä palkataan tilaamaan tarvikkeet ja organisoimaan rakentamista. Kerroin oppaalle miten lestadiolaiset harrastavat samaa, heidän keskuudessa on taitavia rakennusmiehiä, sähkömiehiä jne, jotka rakentavat paljon taloja. Sanotaan, että neljäs heidän rakentama talo on heille ilmainen (koska he myyvät ne edelliset tietysti). Kätevä tapa tienata.

Mutta kuvista nyt näkee vähän minkälaista tuolla maaseudulla on. Mie kuvittelin että amishin elää enemmän suljetuissa yhteisöissä, mutta tuolla oli ns kotikauppoja, josta (jos vaan tietää) voi mennä ostamaan amish-tuotteita ja tiet on ihan yleisessä käytössä. Joitain tiloja oli myyty "englantilaisille", eli amerikkalaisille, joten amishien naapurit voivat olla ihan tavallisia tallaajia. Ihmisistähän ei saanut ottaa kuvia, joten yhtään kuvaa ei ole niiden vaatteista. Semmoiset hassut hatut päässä ja miehillä liivit, vanhanaikaiset housut jne.. Naisilla mekot ja hiukset peitetty. Tummia vaatteita yleensä.

 Koulurakennus, jossa yksi huone, puuvaja, vesi haetaan naapurista.

 Näillä oli talossa kolme vammaista lasta ja korimyymälä.

 Sateinen ilma ja monella oli vaatteita ulkona. Huomatkaa eläimenraato aidalla. :P

 Ainot sallittu keino ottaa kuvia amisheista, kun kasvot ei näy.

Opaskierros alkutietojen mukaan kestää 2-2½ tuntia, meillä 3 :P Pitää se koko rahan edestä käyttää opasta.

Kierroksen jälkeen käytiin pikaisesti ostamassa huoltoasemalta lämmintä soppaa ja juustoleipätikkuja. Nam. Syötiin autossa. Sitten kiiruhdettiin katsomaan luolia. Onnistuttiin siitäkin ajamaan ohitse vaikka kyltti oli (toinen kyltti vieressä sanoi "entrance ahead" eli sisäänkäynti edessäpäin) mutta löydettiin ajoissa perille. Meidän lisäksi luolakierrokselle lähti pariskunta ja isä kahden lapsen kanssa. Kiva pieni porukka, vähän sai hidastellakin matkalla. Ulkoapäin näytti ettei luola mikään iso voi olla kun siinä oli vaan pieni kukkula talon takana mutta luola voi olla myös siellä maan alla :P Muistaakseni oltiin syvimmillään puolen mailin (800 m) syvyydessä ja matkaa käveltiin n. maili (1.6 km).

Luola on ennen ollut meren alla, jonka johdosta siellä näkyi välillä joitain fossiileita. Nykyään vesi edelleen muokkaa luolaa, ja päästiin näkemään pariin kertaan vesivirtaukset. Kovaa se meni. Jännä oli nähdä miten vesi on joskus mennyt korkeammalla ja muokannut käytäviä kallion sisään, sitten siirtynyt kerroksen alemmas, välillä tehnyt käytävästä tooosi korkean. Luolassa oli myös pieni kappeli. Siellä on pidetty häitä pelkästään morsiusparin läsnäollessa ja max noin 30 vieraan katsellessa. Pieni se tosiaan oli mutta eksoottinen. Luolan lopussa opas käski laittamaan kamerat ja kännykät pois, ottamaan kaiteesta kiinni ja sitten se sammutti kaikki valot. Oli ihan pilkkopimeää. Miun silmät ootti kovasti että ne tottuu pimeään mutta en pystynyt näkemään edes omaa kättä. Se oli aika hurja tunne. Lapset siellä oli kovasti innoissaan ja pyysivät että tehdään se uudestaan, ja niin tehtiin. Tuo muisto pysyy kyllä pitkään mielessä, se oli jotain niin outoa, epäluonnollista... ettei oikeasti näe yhtään yhtään mitään.

Matka takaisin oli samaa reittiä pitkin, vähän portaita ylös. Loppumatka, ne viimeiset portaat oli ihan tuskaa myös muillakin kuin miulla, eli ei voinut kunto loppua kesken. Epäilin että luolassa oli vähemmän happea? Oikeesti miun jalat oli niin poikki kun muutamat raput noustiin ylös, ettei voinut johtua kunnon puutteesta. Sekin kun tapahtu niin yhtäkkiä.

 Näistä tuli mieleen Pirates of the Caribbean leffoista se mustekalatyyppi. ewww... onneks vasta nyt kun kuvia kattoi. 

nuo kaikki kivet oli kuitenkin siis kiviä, kovaa materiaalia vaikka ei ihan näytä siltä. ne oli vaan märkiä kun vesi tippui niitä pitkin, sen takia ne kiilsi. 

 Titanic?

pahis meni koskemaan kiviseinämään kun pimeässä oltiin. niin meille sanottiin ennen lähtöä ettei saa koskea mihinkään kun käsistä siirtyy rasvaa tms joka ajan myötä tuhoaa seinämiä.

 näätte miun uuden takin :)

kyllä ehkä vähän teki mieli koskea, oli sormet jo menossa kohti kun muistin ettei saa (ja opas katsoi)

Se sitten siitä lauantaista, vaikka kirjottelinkin että ideoita on mitä tehdään. Löhöttiin kuitenkin vaan hostellilla, mie oisin kyllä halunnut käydäkin jossain mutta Becka taisi olla niin väsynyt ettei sitten lähdetty muuta kuin syömään. Amish-opas kertoi että hänen tytöllään on hyvä ravintola siellä, joten mentiin nyt sinne syömään. Ja hyvä paikka se oli. Mie tilasin jonkun erikoishampparin ranskalaisilla, vaikka paikka oli tunnettu keitoista ja kotiruuista, mutta ei tehnyt mieli semmoisia. Jälkkäriksi tilattiin jäätelöt (vanilja-suklaa-suklaapala kermatäytteellä-jätski miulle) ja paettiin sulkeutumaisillaan olevaa ravintolaa ulkoilmaan ja lumisateeseen. Oltiin ehkä vähän jäässä mutta pakko oli käydä pakolliset pikkukaupunkikuvat ottamassa. Ja pakko sitä jäätelöä oli syödä samalla ettei sula ;) 

 LUNTA!

 

Paluumatkalla muuten sieltä luolilta, näin matkalla lehmiä ja ajoin tien sivuun ja sanoin Beckalle että mennään moikkaamaan noita. Lehmät ei olleet ihan samaa mieltä. Heti kun päästiin autosta ulos, alkoi ammuminen ja kaikki lehmät tuijotti meitä. Meintiin lähemmäs mutta ne vaan lähti karkuun. Hetki katseltiin niitä ja ammuttiin takaisin mutta sitten huomattiin että kaikki lähti menemään meistä pois päin. Ne lähti peräkkäin takaisin navetalle. Mietittiin että kohta tulee joku vihainen maatilan isäntä katsomaan kuka heidän lehmiä häiritsee, joten lähdettiin jatkamaan matkaa. :D Todettiin tosin että meistä olisi aika hyvin joko lehmiksi tai semmoiseksi lehmien takaa-ajajaksi, mikä niitä nyt siirtelee paikasta toiseen. Mitä sanoja mie taas keksinki.. :P takaa-ajaja...

Edustuskuva

Lauantai-ilta koomattiin taas hostellilla, sunnuntaina herääminen oli vähän hankalampaa jo. Onnistuttiin kuitenkin ennen kymmentä aamupalalle ja saatiin kaikki pakattua ja kymmenen jälkeen oltiin jo matkalla takaisin Twin cityyn. Pysähdyttiin matkalla Rochesterissa, joka on semmoinen pieni 100 000 asukkaan kaupunki kahden tunnin päässä Minneapoliksesta. Ekana käytiin etsimässä intiaanien taide ja ööh käsityö öö... näyttely tms missä ne myy tavaraa. Meneepäs nyt hankalaksi suomentaa. Se oli vähän pienehkö tapahtuma, mutta ihan ok. Sitten etsittiin tiemme toiseen paikkaan. Rochesterissa on maailmankuulu Mayo klinikka (tai sairaala). Myöhän ei siitä oltu koskaan kuultukaan, mutta koska jotain haluttiin tehdä niin käytiin Mayo-kartanolla joulukierroksella. Siellä siis asui Mayo klinikan perustajat ja seuraavat sukupolvet. Meinasi olla ongelmia päästä kierrokselle kun meidän haluamat ajat oli loppuunmyyty, mutta meidät mahdutettiin sitten mukaan ylimääräisinä. Missattiin kuitenkin jokin esittely-aloittelu-video, joten kaikki nimet ja vuodet ja muut meni ohi kierroksella, mutta kiva se silti oli. Hienoja joulukoristeita, iso talo, jännää historiaa (esim. yhden huoneen matto maksoi kuudenneksen talon hinnasta, se teetettiin Intiassa tuota huonetta varten). Lasten huoneet oli vähän turhan hulppeita, lelut olisi nykykäytössä menneet heti rikki. 

Kierroksen alussa opas kyseli mistä osavaltioista ihmiset on, joku oli Marylandista ja sille sitten annettiin erikoiskunnia olla kierroksella. Jotenkin mie sitten taas avasin suuni ja johonkin väliin sanoin että suomesta ja saksasta täällä myös ollaan, joten Maryland jäi kauas suosiosta sen jälkeen :D Kierroksen huippuhetki oli tietysti kun saatiin omppusiideriä (alkoholitonta, näitten siiderit on alkoholittomia vissiin aina, enemmänkin se on kai mehua) ja vastaleivottuja keksejä (täällä on perusmaut, suklaahippu, sokeri, kaura ja sitten tavallinen ilman suklaahippuja, joka paikassa melkein samat maut). Ahmittiin parit keksit ja lähdettiin jatkamaan taas matkaa. Tietenkään tuolta sisältä ei saanut ottaa kuvia, sehän olisi ihan liian kamalaa. Joten ulkonta vaan pari kuvaa.

Tän myö oletettiin olevan se Mayo klinikka, mutta ei kyllä oikeasti mitään hajua. Kuvitellaan että se on, kukkulalla kun tuo oli niin hyvä paikka ainakin olisi.

Loppumatkasta saatiin hauska piristys matkaan kun meidän ohi ajoi auto, jossa takapenkillä ehkä 12 ja 15 vuotiaat poika ja tyttö katsoi meitä, nauroi ja otti kameralla kuvia :D Oltiin ihan että häääh? Ja naurettiin ja vilkutettiin heille takaisin. Becka sitten otti kameran ja kuvasi vastavuoroisesti heitä ja taas molempia nauratti. Jonkin aikaa ne ajoi pitkällä meidän edellä mutta sitten päästiin niistä ohi ja vilkuteltiin taas kovasti :D Ei ne meitä sentään seuranneet Subwayhyn tai Caribouhun johon mentiin tauolle. Loppumatkasta meillä oli vähän turhan hauskaa ja jännää oli kun joka puolella (paitsi tiellä) oli lunta. Tiet oli myös kuivia, joten ei ollut jännittämistä. Vein Beckan kotiin ja oltiin hetki lumisotaa, onnistuin heittämään yhden oman auton takakonttiinkin :D Kotiin päästyä miuta tervehti ihana kiukkupuuskainen kolmevuotias.. Otin hetken aikaa itselle ja purin tavarat, sitten menin lasten kanssa pihalle. Rakennettiin iso lumiukko/lumijääkarhu/lumihiiri/lumiporo. Ja oltiin lumisotaa. Ja miun kengät oli ihan märät kun meni kaikki lumi sisälle. Oi ja tehtiin lumienkelit. Illaksi vielä CC aupairtapaamiseen, juomaan kaakaota Caribouun, tylsää oli. Illalla oli aika väsy. 

Huuh. Se siitä viikonlopusta. Kiva reissu oli :) Toivottavasti jaksoitte lukea. Jos joku haluaa kysellä lisää jostain niin kommentteihin vaan, vastailen sitten.